sunnuntai 17. lokakuuta 2021

Aamos, Jeesus ja me — 21. Sunnuntai helluntaista –Jeesuksen lähettiläät. Vanhan testamentin saarna.




21. Sunnuntai helluntaista
Jeesuksen  lähettiläät
21 oct MMXI Saarna Auran kirkossa
Kappalainen Torsten Sandberg
Aamos, Jeesus ja me.
Vanhan testamentin saarna
Grande Omelia


Evankeliumi: Joh. 13: 16-20
»Totisesti, totisesti: ei palvelija ole herraansa suurempi eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi. Kun te tämän tiedätte ja myös toimitte sen mukaisesti, te olette autuaat. Minä en sano tätä teistä kaikista. Tiedän kyllä, ketkä olen valinnut. Tämän kirjoitusten sanan on käytävä toteen: 'Ystäväni, joka söi minun pöydässäni, on kääntynyt minua vastaan. 'Minä sanon tämän teille jo nyt, ennen kuin ennustus toteutuu, jotta sen toteutuessa uskoisitte, että minä olen se joka olen. Totisesti, totisesti: joka ottaa vastaan sen, jonka minä lähetän, ottaa vastaan minut, ja joka ottaa minut vastaan, ottaa vastaan sen, joka on minut lähettänyt.»

Saarnateksti: Aam. 7: 10-15
Betelin pappi Amasja lähetti Jerobeamille, Israelin kuninkaalle, sanan: »Aamos lietsoo israelilaisten keskuudessa kapinaa sinua vastaan. Maa ei kestä hänen puheitaan. Hän on jopa sanonut, että Jerobeam kuolee miekkaan ja Israelin kansa viedään pakkosiirtolaisuuteen, pois omasta maastaan.» Aamokselle Amasja sanoi: »Näkijä, mene tiehesi ja palaa Juudaan! Profetoi siellä ja hanki leipäsi siellä! Betelissä et enää profetoi. Tämä on kuninkaan pyhäkkö ja valtakunnan temppeli!» Aamos vastasi hänelle: »En ole profeetta enkä profeetan oppilas, vaan karjankasvattaja ja metsäviikunoiden viljelijä. Herra otti minut laumojeni keskeltä ja sanoi minulle: 'Mene ja julista kansaani Israelia vastaan!'»

Aloitus
Kun elämme uuttaa maailmanaikaa ja nuorempi väki selailee digiraamattuansa nousee aika ajoin puheeksi Vanhan testamentin merkitys ja kysymys: ”Mitä se oikein raamatussamme tekee?” Jotkut ovat ilmaisseet avoimesti, että heidän raamattunsa on tuhannen sivun verran ohuempi, siis vailla Vanhaa testamenttia.  Asiasta on kuitenkin meilläkin annettu mahdollisimman arvovaltainen lausunto reilut 30 vuotta sitten. Tuolloin silloiset piispat antoivat julkilausuman ”12 teesiä raamatusta.” Se on tänäkin päivänä hyvin käyttökelpoinen julkilausuma, mutta se ei juuri tavoita niitäkään kirkon aktiiveja jotka ovat aidosti, tai sanotaanko enemmän kiinnostuneita raamatusta. Pappien joukossakin se on jäänyt aika pienen joukon harrastukseksi. Tuo julkilausuma sisältää myös kohdan joka ottaa kantaa Vanhan testamentin asemaan: ”Vanhan testamentin kirjat ovat erottamaton osa Raamattuamme. Ne olivat Jeesuksen ja alkukirkon ”Raamatun” eli pyhät kirjoitukset. Vain niiden valossa voidaan ymmärtää ja lukea Uutta testamenttia. Vanhan ja Uuden testamentin kirjoittajat, samoin kuin heidän kirjoihinsa sisältyvien traditioiden esittäjät, kuuluvat samaan, Jumalan Hengen johtamien profeetallisten henkilöiden sarjaan.”

Aamos
Aamos oli juuri tällainen profeetallinen henkilö. Ja Aamos on tavattoman tärkeä henkilö, vaikka hänen nimissään kulkeva kirja onkin varsin vaatimaton noin kooltansa jos sitä verrataan vaikkapa Suuriin kirjaprofeettoihin Jeremiaan ja Jesajaan. Profeettakirjojen lukeminen on hyvä aloittaa hänestä. Aamos oli ensimmäinen uuden tyyppinen profeetta. Aamos on ensimmäinen profeetta, joka uskonnon nimessä vaatii yhteiskunnallisten epäkohtien poistamista. Vaatimus koskee periaatteessa kaikkia ihmisiä, ei pelkästään Israelilaisia. Hän vaikuttaa noin vuonna 760 e.a.a. Uutta hänen julistuksessaan on ennenkuulumaton jyrkkyys, johdonmukaisuus ja selvyys, jolla hän julistaa, että Jahve on vanhurskas Jumala, joka ei säästä omaa kansaansakaan. Aamos tahtoo erottautua vanhoista profeetoista, ja hänellä on uusi itseymmärrys ja kutsumustietous. Hän on saanut Valtuutensa suoraan Jahvelta, joka on ottanut hänet lammaslaumojen äärestä ja käskenyt hänen mennä ennustamaan Israelia vastaan.

Aamoksen julistama Jahve on koko maailmassa vaikuttava Jumala ja historiaa ohjaava Jumala. Hän on johdattanut jokaisen kansan sille määrätylle asuinpaikalle ja antanut oman tehtävänsä heille. Aamos on ensimmäinen julistaja joka asettuu vastustamaan uhrikäytäntöä. Aamos on puhdas yhden jumalan kannattaja ja Jahve alkaa saada koko maailmanpiirin Jumalan piirteitä. Herran päivän-käsite ilmaantuu myös ensimmäistä kertaa Hänen puheessaan.

Päivän saarnatekstin taakse
Päivän saarnateksti ei ehkä anna kovin hyvää kuvaa siitä mitä Aamos oikein sanoi? Aamos osasi nimittäin puhua hyvin konkreettisella tavalla. Aamosta on luettava siksi laajemmalti, koko kirjana. Hän saarnasi aikansa epäkohtia vastaan. Yhteiskunta jossa hän toimi oli kokenut todella rajun rakennemuutoksen. Oli koettu äkillistä vaurastumista. Ja juuri se ilmeni johtavien virkamiesten ja suurmaanomistajien ylellisissä elämäntavoissa, mikä oli omiaan kärjistämään rikkaiden ja köyhien välille syntynyttä kuilua. Heidän elämäntapansa ei olisi ollut mahdollinen ilman heikommassa asemassa olevan sortamista. Voimme vain kuvitella millaista rohkeutta Aamos osoittaa vaeltaessaan pohjoiseen kirjaimellisesti toisen valtakunnan alueelle.

Voimme tietysti kysyä: mitä tämä kaikki voi meille sitten sanoa? Olemme tietysti omassa yhteiskunnassamme kokeneet moniakin rakennemuutoksia, ja muuallakin kuin maatalouden piirissä. Vuosikymmeniä jatkunut työttömyys on tästä oma todisteensa. Kaiken taustalla ovat ne isot ja useat rakennemuutokset jotka maassamme on koettu viimeisen reilun 100 vuoden aikana. Joka lukee niinkin suurenmoisia teoksia kuin Kustaa Vilkunan ”Vuotuinen ajantieto” tai saman tekijän teosta ”Isien työ” ymmärtää hyvin sen kuinka jokainen ihminen ja hänen työnsä oli ennen tärkeä jotta hengissä pysyttiin. Mutta jos luemme Aamosta tulemme vakuuttuneemmaksi siitä, että profeetallista ääntä kaivattaisiin edelleen. Sitä toki on, mutta ei koskaan liiaksi. Onkin kysyttävä, koska sitä profeetallista ääntä ei ole tarpeeksi, mitä sanottavaa Aamoksella voisi olla meille juuri tänään. Ei välttämättä meille tänään täällä kirkossa istuville, vaan niille jotka jakavat elämänmuotomme.

Aivan ensimmäiseksi on todettava: Hän jäisi taatusti yksinäisyyteen. Moittiessaan meitä ylellisistä elämäntavoista, järjettömistä tavoistamme ja tottumuksistamme, ja luonnonvarojen riistämisestä hyvin jyrkin sanankääntein jäisi hän lopulta yksinäisyyteen. Kannattajia hänellä toki olisi, jonkinlaisia ja eri vakavuudella toimivia. Kukapa meistä täällä istuvista ei esimerkiksi myöntäisi Pentti Linkolan pohjimmiltaan olevan oikeassa, ja kuka sitten on toteuttanut hänen opetuksiaan? Suuri sielu on aina yksinäinen. Siitä huolimatta ei hänen toimintansa olisi turhaa. 


Toisekseen: Asettuessaan puolustamaan niitä joilta puuttuu taloudellinen, oikeudellinen ja muu yhteiskunnallinen valta leimattaisiin hänet pahaiseksi populistiksi, joka ehkä nippa nappa oikeassa vaalipiirissä ehdokkaaksi asettumalla ja vaaliliittoja solmimalla pääsisi eduskuntaan.

Kolmanneksi: Hän joutuisi epäsuosioon kirkossamme sanoessaan että uskonnonharjoitus on muuttunut pelkäksi muotomenoksi, jota ihmiset käyttävät omien epäpyhien päämääriensä välikappaleena. Facebookin kanssa tihrusteleville ja peukutuksia metsästäville työntekijöille hän pauhaisi itsekkyydestä ja sanoisi: "Mitä iloa teille on siitä että kaverinne peukuttavat teitä." Menkää ja kohdatkaa ihmiset aidosti kasvoista kasvoihin ja etsikää uutta. Johtakaa ja myötäeläkää edestä kuten johtajamme sodissa ennen meitä." Virkamiesmäinen kirkon hallinto ehkä tuhahtelisi ja vetoaisi kansankirkon periaatteisiin; lopulta kai vedottaisiin siihen ettei ihmisiä saa lyödä raamatulla päähän. 

Jos Aamoksen kirja sisältää näin paljon ajatuksia herättävää, niin mitä sitten sisältää muu Vanha testamentti kokonaisuudessaan. Herääkin kysymys; miksi se on jäänyt paitsioon? Miksi siitä ei ole sen enempää saarnattu, ja miksi sitä ei ole opetettu sen enempää. Kyse on varmaan siitä kuinka kirkkokansan saisi lukemaan ylipäätänsä raamattua. Jos peruslähtökohta on se, että raamattu ei enää kulu käsissämme kuten vanhoilla suomalaisilla, jotka olivat kiinteästi kiinni maassa ja vaativassa arkipäivässä, niin vaatiihan se muutosta. Ja muutosta vastustetaan. Ja jos tosiasia on, että vaikka niin uskotellaankin, eivät suomalaiset sittenkään ole olleet koskaan mitään raamatunlukijakansaa on tarvittava muutos vielä suurempi. Jos sanan ja väitteen, joka sisältää muutospaineita perille saattamiseksi tarvitaan, kuten tutkimukset osoittavat, 17 kertaa tuo asia sanottuna, niin voidaan kysyä vielä: ”montako kertaa pitää tolkuttaa jotta epämiellyttävä asia sitten menee perille?” Ei kai Vanhaa testamenttia kirkkokansakaan lue jos eivät sitä papitkaan lue eivätkä siitä saarnaa.

Lopetus
Vanhan testamentin profeettojen sanoma on edelleen voimassa, myös Uuden testamentin jälkeen. Jeesus ei kumonnut tässäkään asiassa profeettoja, mutta lisäsi siihen rakkauden periaatteen ja poisti omalla kärsimyksellään tuomion.

Ja meidän tulee muistaa että sanoman välittämisessä ei ole kuitenkaan tärkeää vain sanoman sisältö. Me itse sanoman välittäjinä olemme myös osa sanomaa. On tärkeää, minkälaisen kuvan me annamme lähettäjästämme. Jumala on lähetti Poikansa Jeesuksen maailmaan rakastamaan ihmiskuntaa ja antamaan henkensä rakkaudesta meihin. Tätä samaa sanomaa hän on lähettänyt myös meidät viemään eteenpäin. Jeesuksen rakkaus ei ollut vain sanoja. Hän pesi opetuslastensa jalat, hän paransi sairaita, hän näki vaivaa, hän opetti, hän antoi itsensä aivan kokonaan, kuollen lopulta ristillä syyttömänä meidän puolestamme. Sellainen kuin hän oli tulisi meidänkin olla tässä maailmassa: Jumala on rakkaus. 


Se, joka pysyy rakkaudessa, pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä.  Jumalan rakkaus on saavuttanut meissä täyttymyksensä, kun me tuomion päivänä astumme rohkeasti esiin. Sellainen kuin Jeesus on, sellaisia meidänkin tulee todella olla tässä maailmassa. ”Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon. Pelossahan on jo rangaistusta; se, joka pelkää, ei ole tullut täydelliseksi rakkaudessa” (1.Joh.4:17). Ei meidän tule olla herroina huudellen ohjeita hukkuville, vaan mennä heidän luokseen nostamaan heitä pinnalle, mennä sinne missä takki voi ryvettyä, missä voi itsekin joutua väärinymmärretyksi, syytetynkin paikalla, on mentävä sinne missä syntien anteeksiantamusta todella kaivataan, sinne missä oma parannuksenteko on jo aikoja sitten nähty turhaksi yritykseksi, on kerrottava, että Jeesus rakastaa ja tahtoo uudistaa, nostaa ja pelastaa. Totisesti hän poisti tuomiomme mutta eli kuten oikean profeetan tuli elää.  AMEN.

torstai 13. toukokuuta 2021

Vaihtokauppa, limbo ja voitto — Helatorstai — Korotettu Herra. 3. vsk. Epistolasaarna.



Helatorstai
Korotettu Herra

13 maius MMXXI
Vaihtokauppa, limbo ja voitto.

Kappalainen Torsten Sandberg
Saarnateksti: Roomalaiskierje 8: 31-39

Epistolasaarna


Evankeliumi: Luuk. 24: 46-53
Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Näin on kirjoitettu. Kristuksen tuli kärsiä kuolema ja kolmantena päivänä nousta kuolleista, ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista. Te olette tämän todistajat. Minä lähetän teille sen, minkä Isäni on luvannut. Pysykää tässä kaupungissa, kunnes saatte varustukseksenne voiman korkeudesta."Jeesus vei opetuslapset ulos kaupungista, lähelle Betaniaa, ja siellä hän kohotti kätensä ja siunasi heidät. Siunatessaan hän erkani heistä, ja hänet otettiin ylös taivaaseen. He kumartuivat maahan asti ja osoittivat hänelle kunnioitustaan, ja sitten he riemua täynnä palasivat Jerusalemiin. He olivat alati temppelissä ja ylistivät Jumalaa.


Saarnateksti: Room. 8: 31-39
Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan? Kun hän ei säästänyt omaa Poikaansakaan vaan antoi hänet kuolemaan kaikkien meidän puolestamme, kuinka hän ei lahjoittaisi Poikansa mukana meille kaikkea muutakin? Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala - mutta hän julistaa vanhurskaaksi! Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus - mutta hän on kuollut meidän tähtemme, ja enemmänkin: hänet on herätetty kuolleista, hän istuu Jumalan oikealla puolella ja rukoilee meidän puolestamme! Mikä voi erottaa meidät Kristuksen rakkaudesta? Tuska tai ahdistus, vaino tai nälkä, alastomuus, vaara tai miekka? On kirjoitettu:

- Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken aikaa,
meitä kohdellaan teuraslampaina.

Mutta kaikissa näissä ahdingoissa meille antaa riemuvoiton hän, joka on meitä rakastanut. Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voierottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.


Eräs hyvin paljon hartauksissa käytetty lyhyt kertoelma ”Jalanjäljet hiekassa” puhuu Jumalan läsnäolosta ja meissä  olemisesta näillä samoilla:

”Uneksin eräänä yönä käveleväni meren rannalla. Meri vaahtosi, tuuli humisi, ja jalanjälkeni painuivat hiekkaan. Katsellessani taaksepäin erotin kuitenkin omien jälkieni vieressä toiset, kevyet askeleet. Kuka mahtoi kulkea rinnallani?
Silloin kuulin äänen, joka sanoi: -Lapseni. luvatessasi seurata minua pyysit minua kulkemaan kanssasi, ja sen olen tehnyt.

Katsoin uudelleen taakseni. Mieleeni tulivat kaikki hetket, jolloin olin tuntenut itseni yksinäiseksi ja onnettomaksi, hetket, jolloin olisin tarvinnut ystävää, hetket, jolloin en jaksanut eteenpäin. Äkkiä huomasin, että hiekassa näkyivät vain yhdet, syvät jalanjäljet.
Huusin hätääntyneenä: -Sanoit kulkevasi kanssani, Herra, mutta missä olit silloin, kun tarvitsin sinua? Olet jättänyt minut aivan yksin!

Aallot lauloivat, ja tuuli hengähti hiljaa. Kuulin äänen sanovan lempeästi:
-Lapseni, silloin minä kannoin sinua.


Tämä kertomus on monelle tuttu, seurakunnan työntekijälle vähän kulunut ja jollekin voi tulla mieleen, miten niin ylevä Raamatunkohta kuin Paavalin roomalaiskirjeen kahdeksannen luvun lopetus sopii samaan puheenparteen tuon kanssa. Molempien takaa löytyy kuitenkin sama ajatus. Mutta mikä se on!?

Kerran keskustelin erään pappisystäväni kanssa siitä mitä pitäisi oikein tehdä, että jäisi historian kirjoihin, että oikein mainittaisiin... Tulin itse siihen johtopäätökseen, että jos kirjoittaa yhden yhtä hyvän kirjeen kuin Paavalin roomalaiskirje on, niin varmasti ylittää tuolla yhdellä kirjeellä vaikkapa Martti Lutherin koko tuotannon ja pääsee sinne Paavalin viereen. Silloin nimeäsi hoetaan, kirotaan tai siunataan, seuraavat kaksituhatta vuotta. Mutta se jäänee tekemättä, ei taida tulla toista roomalaiskirjettä…

Paavali on ilmaissut oman ajattelunsa kaikkein parhaiten juuri roomalaiskirjeessä. Siitä on sanottu, että jokaisen kristityn tulisi osata se ulkoa. Tärkeähän se on, se on viides evankeliumi. Se ei puhu, eikä sen kirjoittaja ole kiinnostunut Jeesuksen maallisesta elämästä kuten neljä evankeliumia tekevät. Se on kiinnostunut ylösnousseesta ja taivaaseen korotetusta Kristuksesta, helatorstain jälkeisestä Kristuksesta. Ja, vaikkei sitä moni raamatunlukija aina muistakaan, on Paavalin roomalaiskirje yli kymmenen vuotta vanhempi kuin vanhin evankeliumi, Markuksen evankeliumi.

Roomalaiskirjeen luku 8, josta päivän epistolamme on, puhuu paljon Kristityn uudesta elämästä hengen alaisuudessa, päättyen juuri tuohon tekstiin jonka pohjalta virren 273 ”Jeesus parhain ystäväni” sanatkin on tehty. Juuri roomalaiskirjeen luku 8 on uskomme kannalta hyvin keskeinen.

Paavali ei puhu juuri koskaan Jeesuksesta, hän puhuu aina Kristuksesta, korotetusta Herrasta. Ja nimenomaan siitä, mitä Kristuksessa oleminen on! Koko roomalaiskirje on jatkuvaa todistelua ja tämän asian vatvomista, samaa asiaa tarkastellaan aina uudesta näkökulmasta. On ikään kuin kyse siitä, että sinulla on rikkinäinen villasukka ja sinä parsit sitä yhdestä kohdasta, ja kun saat sen valmiiksi yhdestä kohtaa ilmestyykin siihen toinen reikä. Parsit ja parsit, reikä on sukassa, Ja kun taas saat reiän parsittua ilmestyy uusi, ja taas uusi. Samalla tavalla täytyy parsia joka kerta, samalla neulalla ja samalla langalla. Lopulta sukka on parsimalla parsittu eikä siinä ole mitään kudottua jäljellä, mutta kas kummaa: sukkahan on hyvä jalassa ja lämmin, kenties vesitiiviskin... Ja lopulta et tuota parsittua sukkaa haluaisi mihinkään muuhun enää vaihtaa, ei mistään hinnasta. Jos tuollainen sukka, tai sukat, on ainoa mitä jalkaasi voit laitta, niin onhan sitä toki parsittava, ja parsimalla parsittava, ja vielä päälle parsittava. Niin se oli Paavalinkin laita; sukkaa hän ei toki parsinut, tai mistä me sen tiedämme, kasi sekin teltantekijältä onnistui, mutta siitä hän jaksoi todistella miten Kristus oli muuttanut hänen elämänsä, mitä uusi elämä Kristuksessa tarkoitti.

Kristuksessa elämistä voi verrata myös hyvään vaihtokauppaan, mutta sellaiseen vaihtokauppaan jossa kumpikaan ei tule huijatuksi ja petetyksi. Mutta miten se on mahdollista. Voiko joku aidosti iloita jos saa hyvästä, kurantista ja uudesta tavarasta, oli se sitten vaikkapa ehjät kumisaappaat tai hyvä auto, vastineeksi rikkinäiset saappaat tai hajoamispisteessä olevan vanhan auton. Mielettömältähän se tuntuu. Ehkä tällaisia hyväntekijöitä todellakin on olemassa. Mutta juuri tästä on kyse, ja uskonyhteyttä Kristukseen onkin kuvattu ominaisuuksien vaihtona. Sillä me olemme rikkinäisiä kumisaappaita ja hajoamispisteessä olevia autoja, kirjaimellisesti huollon tarpeessa. Miten yksinkertainen asia tämä onkaan, mutta eikö yksinkertaiset asia olekin niitä joita on vaikeinta uskoa, eivätkö aidot ja ilmaiset asia olekin niitä joita maalliseen kiintyvä nykyajan, tai paremminkin, kaikenajan ihminen karttaa.

Limbo on hyvä suoritus, kunhan on laittanut riman tarpeeksi korkealle... Sen sijaan, että ottaisimme voiton ja parhaan tuloksen tavoitteeksemme, tulee meidän ennemminkin ottaa tavoitteeksemme vaikeuksissa kestäminen ja matka läpi elämän ja sen eteen tuomien vaikeuksien. On mietittävä sitä, mikä on voiton salaisuus! Niin; vaikeuksista vapautuminen ei ole sittenkään uskovan elämän voiton salaisuus vaan niissä kestäminen ja niiden läpi meneminen. Ruumiimme ja sielumme voidaan tuhota. Silloinkin voitamme menemme limbona korkean riman alitse. Silloinkin voitamme, voittomme ei silloin ole omassa voimassamme tai kyvykkyydessämme, eikä siinä, mitä meille tapahtuu tai mitä saamme aikaan. Voitonpalkinnon tuolle rimanlaittajalle antaa häntä rakastava Herra Jeesus Kristus. Tätä voitonpalkintoa ei riistä mikään.

Tämä rakkaus ja voitto ei takaa hauskaa ja mukavaa ajallista elämää ja tuo ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa. Tälle rakkaudelle ihmisen ajallisen elämän ulkonainen hyvinvointi on sivuasia. Sen rakkauden valtaaman ihmisen koko elämä voi olla kaiken aikaa surmattuna ja kiusattuna olemista, olemista kuin teuraslampaana juuri ennen teurastusta (Room. 8:36). ”Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken aikaa, meitä kohdellaan teuraslampaina.”

Jumalan rakkaus näkee ihmisen elämän aivan toisenlaisessa valossa kuin me itse sen yleensä näemme. Jumalan rakkauteen näet kuuluu se, että hän kulkee voittajana kanssasi silloinkin kun alitat riman, tai et jaksa mihinkään, kirjaimellisesti silloin kun omat jalanjälkiesi häviävät...

Tuo alun kertomuksemme ei olisi koskaan ilmaantunut ihmisten huulille, kerrottaviksi yhä uusilla rippikoululeireillä, päiväkerhoissa, vanhustenkerhoissa ellei apostoli Paavali olisi pystynyt pukemaan sanoiksi Jumalan rakkauden suurinta ilmausta, Jeesusta Kristusta, elämän ja kuoleman Herraa, ylösnoussutta ja korotettua Herraa. AMEN.

sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Jospa odotus onkin Pyhää huolettomuutta — Valvomisen sunnuntai — Valvokaa. 3. vsk.



Jospa odotus onkin Pyhää huolettomuutta

Valvomisen sunnuntai

Valvokaa

Saarna 18 nov mmxviii

Kirkkoherra Torsten Sandberg

Grande omelia omelia

 

Evankeliumi
 

Matt. 24: 36-44
Jeesus sanoi opetuslapsille:
 ”Sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, sen tietää vain Isä. Niin kuin kävi Nooan päivinä, niin on käyvä silloinkin, kun Ihmisen Poika tulee. Vedenpaisumuksen edellä ihmiset söivät ja joivat, menivät naimisiin ja naittivat tyttäriään aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin. Kukaan ei aavistanut mitään, ennen kuin tulva tuli ja vei heidät kaikki mennessään. Samoin käy, kun Ihmisen Poika tulee. Kaksi miestä on pellolla: toinen otetaan, toinen jätetään. Kaksi naista on jauhamassa viljaa: toinen otetaan, toinen jätetään.
    Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee. Ymmärrättehän, että jos talon isäntä tietäisi, mihin aikaan yöstä varas tulee, hän valvoisi eikä antaisi murtautua taloonsa. Olkaa siis tekin valmiit, sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista.”


 
I Näytös. Valelääkäreitä ja leipäpappeja.



Jokunen vuosi siten tuli ilmi ns. valelääkäritapaus ja asia on nyttemmin puitu. Oikeus tutki asiaa ja mikä onkaan totuus ja tuomio on aivan, aivan eri asia. Tähän yhteen keissiin kantaa ottamatta voidaan edelleen todeta, että valelääkäreitä on nähty maailman sivu ja ilmiö on tuttu monessa muussakin ammattikunnassa. Eikä siinä mitään ja sen kummempia, jotkut ovat harjoittaneet lääkärin työtä meillä ja maailmalla, tehneet jopa vaativia leikkauksia ilman muodollista pätevyyttä ja vieläpä menestyksekkäästi. Väitetäänpä jopa että sama henkilö on toiminut joskus valelääkärinä, valelentokapteenina ja valetiesminämillaisena. 

Lääkärin ammatti on ammatti jossa korostuu erityisen paljon se, että asioita on opiskeltava koko elämän ajan ja vanhat ja kokeneet lääkärit ovatkin sitten parhaassa mahdollisessa tapauksessa nähneet kaiken mahdollisen. Voisi tietysti sanoa että työ tekijäänsä opettaa jos opettaa. Akateeminen arvo on meidän yhteiskunnassamme laatutae monesta asiasta, tai ainakin sen pitäisi olla. Lääkäri tekee työtä tiukan valvonnan alaisena ja virheitä hänelle toki sallitaan. Kuolemaan johtanut hoitovirhe ei vie välttämättä lääkärinoikeuksia, mutta vaikkapa niin sanottu hörhöily  rajatiedon alalla kyllä johtaa tilanteeseen jossa katsotaan että lääkäri on menettänyt mahdollisuutensa toimia uskottavasti työssään. Ehkä tuollaisessa tilanteessa mietitään myös normaaliuden rajoja ja kyseisen tapauksen mielentilaa muutenkin. Lääkärin oikeuksien menettäminen on aika harvinaista ja velvollisuudentunto on porukalla hyvin tiukka. Tuossa joukkokunnassa yleensä valvotaan. Valvotaan ihmisten terveyden vuoksi ja valvotaan myös että samaisen joukkokunnan maine pysyy hyvänä ja tahrattomana. 

Entäpäs sitten jos mietimme asiaa kirkon ja uskon näkökulmasta. Onkohan olemassa niin sanottua valepappia ja jos on niin millainen hän olisi ja miten hän toimisi. No varmasti valepappi toimisi pappina ja vähintäänkin teologian maisterin paperit taskussaan. Meillä on perinteessäämme puhuttu joskus ns. leipäpapeista joten asia ei ole niin vieras kuin luulemme. Ja itse Lutherilta löytyy asiaan myös helposti liitettävä kanta, lausuma, oli se sitten hänen itsensä sanoma tai jonkun muun. 

Tietyssä perinteessämme, ja näitä perinteitähän on kirkossamme monta, jumaluusopin harjoittamista ja lukeneisuutta on tietyllä tavalla aina halveerattu. Nuorempia jumaluusopin opiskelijoita on kehotettu lukemaan opinnot nopeasti ja sitten myös nopeasti unohtamaan kaikki opiskeltu. Sitten ollaan vain töissä pappina. Täyttäisiköhän tällainen helposti valepapin tuntomerkit? Tietyllä tavalla se täyttää ja meidän kirjakielemme isä Mikael Agricola puhui jo omana aikanaan siitä kuinka papin tehtävä se on stuudeerata ja rukoilla. Itse Martti Lutherin erään varsin vavahduttavan ajatuksenjuoksun mukaan valepappi voi olla keskuudessamme, saarnata Jumalan sanaa ja jopa jakaa ehtoollista. Sillä ei Martin mukaan ole mitään merkitystä onko papin asussa itse pääperkele kunhan vain saarnataan sanaa ja ehtoollinen on oikea ja pätevä vaikka Antikristus sen jakaisi. Mutta entäs nämä leipäpapit ja valepapit sitten? Toimiiko valvonta?


II näytös. Päivän teksti lyhyesti ja tuokiokuva Milanon adventista ja Martin 

mietteitä.


Valvomisen sunnuntain kaikki päivän tekstit, ja aivan erityisesti evankeliumi-tekstit, puhuvat valvomisesta ja hyvin voimakkaasti puhutaan myös lopun ajan tapahtumista. Kristillisessä mielessä valvomiseen liittyy odottaminen. Niinpä tämä sunnuntai aloittaa, ei ainoastaan tietyllä tavalla, vaan ajan suositun ilmauksen mukaisesti jopa ihan oikeasti adventtiajan. Yleensähän adventti aloitetaan nelisen viikkoa ennen jouluaattoa, ja toleranssi voi liikkua marraskuun noin seitsemänkolmannesta päivästä joulukuun kolmanteen päivään. Ortodoksit viettävät pitempää joulupaastoa ja siihen kuuluu kuuden pyhäpäivän kattava ajanjakso. 

Yhdessä paikassa läntistä hiippakuntaa vietetään kuitenkin pitkää adventtia joka kestää kuuden sunnuntain käsittävän ajanjakson. Kyseessä on kirkkoisä Ambrosiuksen jalanjäljissä edelleenkin kulkeva Katolisen kirkon suuri ja kunniakas hiippakunta, Milanon Arkkihiippakunta Italian Lombardiassa. Ylpeästi heidän kotisivunsa otsikko on Chiesa di Milano — Il Portale della Diocesi Ambrosiana. Milanon Arkkihiippakuntaan kuuluu väkeä suurin piirtein yhtä paljon kuin Suomen valtiossa on asukkaita kansalaisuutta odottavien maahanmuuttajineen ja muine asukkaineen. Joku on sanonut että hän ei Katolisesta kirkosta niin paljoa perusta, mutta muutaman asian siitä toki meille haluaisi. Nuo asiat ovat kuulemma apokryfinen Jeesus Siirakin kirja Raamatun täysivaltaisena kirjana, jouluyön messun jouluyön julistus ja seurakunnan ja esilaulajan toteuttama vuoropsalmi. Tähän listaan voisi vielä lisätä milanolaisen erikoisuuden eli pitkän adventin joka alkaisi juuri tästä pyhästä, valvomisen sunnuntaista. Jos näin kävisi, että tuo toivelista tuolla pitkällä adventilla lisättynä toteutuisi, niin tietysti perinteinen hoosianna-sunnuntai säilyisi mukana ja olisi tietyllä tavalla se ainoa ja oikea vuosisatainen adventtisunnuntai, ja vain silloin olisi oikea päivä laulaa Hoosianna-hymni ja virsi Avaja porttis, nuo virsikirjamme kaksi ensimmäistä virttä. 

Adventtiin olisi, jos sitä pitkällä kaavalla vietettäisiin mahdollista liittää silloin kirkkovuoden loppu ja sen vakavat ja tärkeät aiheet paremmin kuin nyt tapahtuu. Syksy on sellaista aikaa että mitä pitemmälle menee niin sitä enemmän on mielessä joulu ja sitä myötä adventin odotus. Nyt kirkko on vähän jälkijunassa kun adventti aloitetaan niin myöhään ja kovin virkamiesmäisesti. Tänä vuonnahan ensimmäiset joulu-oluet ilmestyivät kauppoihin kun juuri oli vietetty syyskuun 23 päivä 18. sunnuntai helluntaista.

Oikea odottaminen on vähän sama asia kuin mitä päivän evankeliumissa kolmannen vuosikerran mukaan sanotaan lyhyesti, ja mitä sanotaan ikiaikaisessa ensimmäisen vuosikerran mukaisessa suuren näyn kertomuksenpalasessa kymmenestä morsiusneidosta. Jeesuksen lähimmät seuraajat eivät saanet kokea hän toista, fyysistä tulemistaan, joten sen on näkevä ja kokeva joku toinen sukupolvi tai sitten pysymme enmmän Johanneksen evankeliumin avaamassa todellisuudessa jossa Jeesus on jo läsnä tässä ja nyt.

Luterilaisille asia on tehty helpommaksi kuin uskommekaan; saamme tulla ikään kuin valmiiseen pöytään. Avain löytyy Ison Katekismuksen kolmannen käskyn selityksestä.

Hartauden harjoittaminen ja jumalanpalvelus on loppujen lopuksi sama asia kuin valvominen. “Huomaa siis: tämän käskyn pääpaino ei ole lepäämisessä, vaan pyhittämisessä: tälle päivälle kuuluu erikoinen pyhä harjoitus. Muita tekoja ja toimia ei näet tarkkaan ottaen sanota pyhiksi harjoituksiksi, ellei ihminen sitä ennen ole pyhä. Mutta tässä on tapahtuva teko, jonka avulla itse ihminen tulee pyhäksi, ja se tapahtuu, niin kuin kuulimme, yksinomaan Jumalan sanan välityksellä; sitä vartenhan on määrätty ja järjestetty paikkoja, tilaisuuksia, henkilöitä ja koko ulkonainen jumalanpalvelus, että tämä kaikki julkisestikin pysyisi voimassa.”
   
Yhtä kaikki. On valvomisen sunnuntai ja valvomisen voi aloittaa miettimällä perusasioita, etsimällä yksinketaisinta tapaa ymmärtää tämäkin asia. Kun pääsemme siitä perille niin sen mukana saamme kaiken muunkin. Emme siis odota vaan vaion olemme. Liikaa odottaessamme kaikki elämän todellisuus ja kauneus kulkee ohitsemme, kaikki ihmiset ja kaikki mitä voimme heidän hyväkseen tehdä. Oikea odotus on loppujen lopuksi olemista jossa ei liikaa yritetä eikä olla. Siinä on oltava ripaus ja kasvava ripaus sitä Pyhää huolettomuutta josta Nasaretin mies meille kertoi:

”Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.”  (Matteus 6:33-34)

Tänään tässä olemisessa ja Pyhässä huolettomuudessa saa olla mukana jo hieman ensimmäisen adventin riemua vaikka emme milanolaisia olekaan. Mutta tiedä vaikka meissä kohta asuisi kaikissa pieni milanolainen. AMEN.