”Kahden kauppa.” 2 Sunnuntai pääsiäisestä - Misericordia domini - Ylösnousseen kohtaaminen. 1. vsk.

2 Sunnuntai pääsiäisestä - Misericordia domini.
Ylösnousseen kohtaaminen.
25 apr MMIV  Saarna Auran kirkossa.
Kymin vs. II kappalainen Torsti Äärelä
Auran kirkkoherranvaalin II vaalinäyte
”Kahden kauppa”

Evankeliumi: Joh. 10: 11–16

Jeesus sanoo: »Minä olen hyvä paimen, oikea paimen, joka panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta. Palkkarenki ei ole oikea paimen eivätkä lampaat hänen omiaan, ja niinpä hän nähdessään suden tulevan jättää lauman ja pakenee. Susi saa lampaat saaliikseen ja hajottaa lauman, koska palkkapaimen ei välitä lampaista. Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut, niin kuin Isä tuntee minut ja minä Isän. Minä panen henkeni alttiiksi lampaiden puolesta. Minulla on myös muita lampaita, sellaisia, jotka eivät ole tästä tarhasta, ja niitäkin minun tulee paimentaa. Ne kuulevat minun ääneni, ja niin on oleva yksi lauma ja yksi paimen.»

Aloitus: Tarina eräästä liikennöitsijästä
Olipa kerran jossain suomalaisessa kaupungissa, ei yhdessä kaikista suurimmista eikä yhdestä kaikista pienimmistä, eräs liikennöitsijä. Hän oli aloittanut yhtiönsä kauan sitten aivan hevospelillä, laajentanut sitten kovalla työllä kuorma-autoihin ja lopulta linja-autoliikenteeseen. Uransa huipulla hänellä oli satapäinen lauma, työntekijäjoukko ja hieno monikymmenlukuinen auto-laivasto, aina valtakunnallisessa mittapuussakin hienointa ja viimeisintä huutoa. Hän oli elävä esimerkki suomalaisesta menestystarinasta. Työntekijöistään hän piti hyvää huolta.

Tarkka ja vaativa mies hän oli, ankarakin, mutta työntekijät olivat aina tyytyväisiä isäntäänsä. Luottamus oli syvää ja käytännön elämässä hankittua. Viimeiseen vuoteensa saakka hän johti firmaansa lujalla ja varmalla kädellä.

Kuitenkin tuon miehen aika kerran tuli täyteen. Perilliset eivät enää olleet kiinnostuneita perhe-yrityksen hoitamisesta, tai sitten patriarkaalisen isän saappaat olivat liian suuret. Yhtiöstä ja sen toiminnoista, sen työntekijöistä ja kalustosta tehtiin kelpo tarjous, oikein hyvä tarjous. Niinpä tuli kasvoton, iso valtakunnallinen firma joka nielaisi tuon yhden miehen elämäntyön. Tässä vaiheessa tarinaa on meidän unohdettava hieno kalusto ja sen sellainen; kuinka kävi tuon miehen uskollisille työntekijöille. Ei kulunut kahtakaan vuotta kun työntekijäpako oli tosiasia. Persoonaton, iso liikennöintilaitos koettiin niin vieraaksi. Työehtosopimuksen mukaista palkkaa toki maksettiin, mutta jotenkin vain näytti siltä että kaikki muu tehtiin tavattoman hankalaksi. Suuren firman johtajat, jotka vierailivat paikkakunnalla eivät saaneet työntekijöiden luottamusta. Todella, palkkapaimenet eivät olleet tehtäviensä tasalla, eikä heillä kai ollut mahdollisuuksiakaan siihen. Yksi elämäntyö oli tavallaan tuhottu...

Tarina on tuttu ja sille löytyy kaupungista kuin kaupungista oma vastineensa. Tämä tarina käy myös esimerkiksi vanhan ajan johtajan perityypistä. Tarina on myös pistämätön osoitus siitä kuinka ajaton päivän evankeliumin ajatus hyvästä paimenesta on. Mutta evankeliumi antaa meille muutakin pohdittavaa. Mitä on johtajuus, kirkossa ja muualla. Tarinan johtajan kaltaisia henkilöitä voi vielä tänäänkin löytää. Mutta noin voi käyttäytyä ja toimia vain mies joka on itse oman suuruutensa luonut, tai sen asemansa häikäilemättömästi kaapannut. Eri asia sitten, onko aika ajanut ohitse tuollaisen johtajan.

Vaikka tällaisia ja lennokkampiakin tarinoita on maa täynnänsä, huomio kiintyy yleensä tarinan pääasankariin, tässä tapauksessa tuohon pitkän linjan mieheen. Tarinan päähenkilöitä olivat kuitenkin nuo työntekijät, jotka uuden johdon ja vain tulokseen tähtäävän liike-ajatuksen vuoksi joutuivat huonoon hoivaan.  Ja niin usein, kirkossammekin kun nykyään perätään hyvää ja vahvaa johtajuutta, unohdetaan niin helposti seurakuntalaisten tarpeet.

Teksti : synty, sisällys ja sanoma:
Tuskin on toista kuvaa, joka kautta aikojen olisi ollut Kristuksen seurakunnalle rakkaampi kuin kuva meidän Herrastamme ja Vapahtajastamme hyvänä paimenena. Marttyyrikirkon kristittyjen jäljiltä jo löytyy heidän pakopaikkansa Rooman katakombien seinämistä piirroksia paimenesta karitsa olallaan. Vainotut Kristuksen seuraajat tahtoivat itselleen ja toisilleen muistuttaa, että he olivat kuoleman uhatessakin uskollisen paimenen hoidossa. Ja kun ajattelee miten lukemattomat taiteilijat sen jälkeen ovat innostuneina kuvanneet samaa aihetta, tekisi mieli sanoa, että Jeesus jätti sittenkin maailmaan kuvan itsestään lausuessaan nämä sanat: "Minä olen hyvä paimen."

Johanneksen evankeliumin kuvaus Jeesuksesta hyvänä paimenena on yksi Raamatun kauneimpia kielikuvia. Kuvaus ei suinkaan ole vailla pohjaa sillä jo Jeesuksen oma Raamattu, Vanha testamentti puhui paljon paimenista, monet sen suurista hahmoista olivat paimenia, ja itse Israelin kuningasta nimitettiin myös paimeneksi. Jeesuksen kohdalla kielikuva on vielä laajentumaan päin. Nimittäin Jeesus ei ole vain hyvä paimen, hän on suuri paimen. "Rauhan Jumala, joka ikuisen liiton uhriveren tähden on nostanut kuolleista lampaiden suuren paimenen,. (1938: Iankaikkisen liiton veren kautta hän on se suuri lammasten paimen"), sanoo Heprealaiskirjeen kirjoittaja (13:20). Siinä hän seisoo nyt Gennesaretin järven rannalla ja luo katseensa lähelle ja kauas. Hän näkee lähellään pienen laumansa, ne kaksitoista ja heidän lisäkseen vain muutamia, jotka olivat kuulleet paimenen ääntä. Mutta kuta kauemmas Israelin paimenen katse ulottuu, sitä suurempana hän näkee laumansa. "Minulla on myös muita lampaita, sellaisia, jotka eivät ole tästä tästä tarhasta: ja niitäkin minun tulee paimentaa." Ja niin Jeesus näkee hengen silmillä lammaslaumansa laajenevan yli Juudean rajojen, sulkevan muuriensa sisäpuolelle Rooman valtakunnan ja pian kaikki maailman valtakunnat.

Päivän tekstin ydin on sanoissa: Ne kuulevat minun ääneni, ja niin on oleva yksi lauma ja yksi paimen. Olen aina kysynyt erään kysymyksen rippikoulun loppukertauksessa, loppukokeessa. Vastaukset tuohon kysymykseen ovat olleet moninaiset. Kysymys on ollut: ”Kuinka ihminen voi oppia tuntemaan Jumalan?” On vastattu kaikkea luonnon ihmettelystä linnunlauluun, kirkossakäyntiin ja muuhun sellaiseen.

Puolinaisia vastauksia, hyvin harvassa juuri se yksinkertainen vastaus: Ainoastaan siten, että Jumala ensin ilmoittaa itsensä meille. Ne kuuleva minun ääneni, ja niin on oleva yksi lauma ja yksi paimen. Ei liene väliä, kenelle sanat on osoitettu. Hyvän paimenen ääni: sinä se on, ihminen ei voi pelastaa itseään, eikä hän voi tulla tuntemaan Jumalaa ellei hän itse ole ensin ilmoittanut itseään.

Miksi on pidettävä kiinni juuri tuosta, ja vain tuosta. Myös siitä yksinkertaisesta syystä, että jos kuvittelemme tuntevamme Jumalan ilman hyvän paimenen ääntä, ei ole pitkä askel myöskään siihen, että ihminen voi tehdä muutakin. Että hän voi omin avuin, omasta kyvystään ja mahdollisuuksistaan tehdä hyvää. Kristityn tie on aina nöyryyden tie.

Katsaus sisältöön
Mutta tekstimme, ja päivän aihe ylipäätänsä, herättää väkisinkin ajatuksen: mitä pohjimmiltaan tarkoittaa se, että joku on paimen, paimen kirkossa. Vaikka paimenvertaus on raamatullista alkuperää, sitä ei voi nykyään enää soveltaa kaikkeen. Kuva papista paimenena on osuva silloin, kun puhutaan papista evankeliumin julistajana ja sakramenttien hoitajana. Mutta paimenvertaus ei ole riittävä kuvaamaan tämän päivän kirkkoherran tehtäviä.

Seurakuntatyö on tänä päivänä myös paljon muutakin ihmisten ruokkimista ja hoitamista. Tässä muussa tarvitaan johtajuutta, joka nojaa johtajan korkeaan kolutukseen, ammattitaitoon ja kokemukseen ja joka antautuu avoimeen keskusteluun luottamushenkilöiden, toisten työntekijöiden ja seurakuntalaisten kanssa. Seurakunnan johtaminen on aina kahden kauppa, johtajan ja seurakuntalaisia edustavien luottamushenkilöiden.

Vuoropuheluun perustuva johtajuus on, ei vain kirkkoherran työssä, vaan yleensäkin johtamistyössä tulevaisuuden johtamistapa. Ja kun puhumme tulevaisuudesta emme tietenkään aina tarkoita sitä, etteikö tällaista johtajuutta jo tänä päivänä olisi, tai ei olisi ollut jo pitkään. Nyt jo toimivaa hyvää halutaan jakaa ja soveltaa laajemmalti.

Vuoropuheluun perustuva johtajuus on johtajuutta, jossa johtajan keskeisimpänä tehtävänä on varjella avoimen keskustelun ja vuorovaikutuksen toteutumista. Silloin ei suinkaan ole oleva ”yksi lauma ja yksi paimen”, vaan joukko Jumalan luomia ja kasteen ja uskon kautta Kristukseen liitettyjä vastuunkantajia, jotka tuovat kukin oman lahjansa ja tietonsa yhteiseen pöytään. Ja lopulta voidaan sanoa; ei paimenen tehtävä mihinkään hävinnyt, se sai vain uuden ajan luoman haasteen mukaisen tehtävän. AMEN.