sunnuntai 25. kesäkuuta 2006

Kummallisen tyly kutsu — 3. Sunnuntai helluntaista — Kutsu jumalan valtakuntaan. 3. vsk.


3. Sunnuntai helluntaista 
Kutsu Jumalan valtakuntaan
25  junius  MMVI Saarna Auran kirkossa
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Kummallisen tyly kutsu
Omelia DOC


Evankeliumi:  Luuk. 9: 57-62
Kun he tekivät taivalta, muuan mies sanoi Jeesukselle: »Minä seuraan sinua, minne ikinä menetkin.» Jeesus sanoi hänelle: »Ketuilla on luolansa ja taivaan linnuilla pesänsä, mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin päänsä kallistaisi.» Eräälle toiselle Jeesus sanoi: »Seuraa minua!» Tämä vastasi: »Herra, anna minun ensin käydä hautaamassa isäni. » Mutta Jeesus sanoi hänelle: »Anna kuolleiden haudata kuolleensa. Lähde sinä julistamaan Jumalan valtakuntaa. » Vielä eräs toinen sanoi: »Herra, minä seuraan sinua, mutta anna minun ensin käydä hyvästelemässä kotiväkeni. » Hänelle Jeesus vastasi: »Joka tarttuu auraan ja katsoo taakseen, ei ole sopiva Jumalan valtakuntaan.»


Meistä jokainen on joskus järjestänyt pieniä tai vähän isompia juhlia, tai ainakin ollut mukana pienemmissä tai isommissa juhlissa. Juhlien järjestäjä voi olla vaikeaa tilanteen edessä. Esim. kastejuhlaan voi keskimäärin kutsua noin 25 ihmistä ellei ole käytössä vallan suurta taloa tai muuta mahdollista paikkaa. Aina ei kuitenkaan ole kysymys tilasta, joskus on ei toivottuja henkilöitä joita ei haluta juhliin. Ei toivottuun tilaan voi joutua tahallisesti tai tahattomasti. Ja tietysti on tilanteita että ei toivottu henkilökin on pakko kutsua paikalle kun ei ole oikein muuta vaihtoehtoa... Päivän evankeliumi on kolmen tuokiokuvan sarja Jeesuksen julkisen toiminnan kaudelta. Kolme miestä, mitä ilmeisimmin miestä ovat  puheissa  Jeesuksen  kanssa. Kaikki kolme saavat näennäisen tylyn vastauksen. Ja evankeliumit eivät todellakaan kerro mikä oli noiden kolmen reaktio tai vastaus noihin Jeesuksen sanoihin. Ilmeisesti olivat noin tylyn kuuloisten sanojen edessä hiljaa...

Viime vuosina on raamatuntutkimuksessa noussut esiin kysymys Jeesuksen aitoista sanoista. Kun näet ajatellaan että evankeliumit ovat syntyneet varsin monipolvisesti ja niissä kuvastuisi myös se tilanne jossa ne on kirjoitettu. On haluttu kuoria sipulia ja etsiä ydintä. Jonkin verran huomiota on saanut ns. Tuomaan evankeliumi, 114 lausumaa sisältävä kokoelma Jeesuksen sanoiksi väitettyjä lausumia. Ne ovat saaneet ehkä liiankin suurta huomiota. Niiden Jeesus-kuva on hajanainen ja ne antavat pienen, aika isonkin, riitasoinnun luonteen. Tuomaan evankeliumin opettaja on tyly ja ivallisuutta harjoittava mies! Seuraava katkelmana on kilteimmästä päästä:

Jeesus sanoi: ”Minä asetuin seisomaan keskelle maailmaa ja ilmestyin ihmisenä. Näin että kaikki olivat juopuneita, enkä löytänyt heidän joukostaan ketään janoista. Sieluni tunsi tuskaa ihmisten tähden, sillä he olivat sisäisesti sokeita eivätkä nähneet. Tyhjinä he ovat tulleet maailmaan, ja tyhjinä he aikovat kerran lähteä maailmasta. Nyt he ovat kerran juopuneita. Kun he luopuvat viinistään, silloin he kääntyvät."

Kukapa meistä haluaisi tällaisia puhuvan opettajan juhliinsa? Aivan ensimmäisenä tulee mieleen eräs hyvin tyly ja kylmäkiskoinen opettaja 1900-luvulta.  Jotkut ovat kuulleet varmaankin Jiddu Krishnamurtista. Hänen kirjojaan myytiin näet aikoinaan hyvinkin paljon. Hän puhui tuntemattomasta todellisuudesta joka voitaisiin aistia ja tajuta suurin piirtein olemalla ajattelematta mitään, luopumalla kaikesta ja löytämällä kaikki. Ehkä joku kutsuisi tällaisen opettajan juhliinsa ja kotiinsa. Mene ja tiedä?

Evankeliumin Jeesus on kuitenkin aika tyly mies. Kolmelle kysyjälle hän lyö luun kurkkuun, ja vieläpä poikittaisen tuntuisesti. Herää kysymys; kenelle puhe on oikein tarkoitettu? Tällaisia kysymyksiähän nousee esille, oli kyse pienemmän opettajan pienestä puheesta pienessä tilaisuudessa tai suuren opettaja puheesta kaikesta, kaikkialla ja kaikille!!! Toisaalta on opettajia jotka pelkillä sanakäänteillä ja mitäänsanomattomuudellakin voivat saada aikaan kuulijoissa jotain vaikuttavaa.

Joskus joudumme tilanteisiin joissa joudumme punnitsemaan jonkin henkilön sanontoja toisten todistuksen perusteella. Oikeusistuimessa ollaan tällaisessa tilanteessa; poikkeuksetta. Ja joskus kirkkokansallekin on kaikessa alastomuudessaan kerrottava se, että raamatun teksti, monet uuden testamentin kohdatkin, ovat viisaitten päiden päätelmiä. Kun on olemassa monta vaihtoehtoa mikä olisi oikea sanamuoto tai kokonaisen lauseen muoto. Kiinnostavaa varmaan on se, että yleensä vaikein tapa lukea epäselvä asia on todennäköisesti alkuperäisin. Ja myös epämääräisin sanonta on todennäköisesti alkuperäisin. Ja myös yleensä epämääräisin on myös yksinkertaisin, ja tietenkin päinvastoin.

Kun luemme päivän evankeliumia emme siis saa epäillä sanojen aitoutta, ne ovat aitoja juuri sen vuoksi että ne ovat niin vaikeita ja yksinkertaisia. Vieläpä niin, että jos Jeesus ei niitä olisi sanonut ne olisi pakko keksiä ja sen jälkeen kukaan ei voisi järkisyin väittää etteivätkö ne olisi itsensä Jeesuksen sanoja. Itsensä Jeesuksen sanoja koska ne ovat niin yksinkertaisia, ehdottomia, vaativia ja ei-toivotun vieraan suoranaista keljuilua jokaiselle joka pitää itseään ns. kunnollisena ihmisenä. Ajatelkaapa nyt vaikka pappia joka sanoisi omaisille: Kuollut mikä kuollut, ei teillä ole enää mitään velvollisuutta ja tarvetta huolehtia tuosta laillisesta ruumiista pankaa vain raatoruuviin ja palamaan. Turhaan tuhlaatte rahaa arkkuun ja hautajaisiin...

Mutta miksi Jeesus puhuu evankeliumissa niin tylysti ja ehdottoman tuntuisesti? Jeesus oli ehdoton. Hän vaati lähimmiltä seuraajiltaan paljon, ei kuitenkaan aivan samaa ja aivan heti samaa kuin hänen oma osansa oli. Jos hänen oppilaissaan ei olisi ollut samaa ehdottomuuden vaatimuksen varjoa kuin hänessä itsessään oli niin evankeliumin valo olisi kyllä sammunut varsin äkkiä. Tässä mielessä Jeesus on kuin iso voimalaitos, kaikkien voimalaitosten voimalaitos joka tuottaa tappavaa jännitettä. Joka toteuttaa hänen opetuksensa kirjaimellisesti ja kiilto silmissään on tuhon oma ja osaton rauhanhäiritsijä jolle ei löydy puolustajaa muuten kuin maksuttomasta oikeusavusta. Ankarat sanat on laitettava muuntajaan, vahvaa ruokaa ei saa syöttää kuin vasta isommalle lapselle, aivan pieni vauva on aivan maidon varassa...

Ja kaikkien sanojen takana on kutsu Jumalan valtakuntaan. Niin! Uskoomme ja elämäntulkintaamme sisältyy ajatus sekä ajallisesta että iankaikkisesta todellisuudesta. Jumalan luomistyön perusteella on olemassa tämä maailma ja ajallinen elämä. Sen lisäksi, kaikkien Jumalan lupausten perusteella, on toteutuva myös taivas ja iankaikkinen elämä.  Jos osaisimme aina elää rakkauden kaksoiskäskyn mukaisesti, siis Jumalaa ja lähimmäistä rakastaen, olisi taivas jo täällä maailmassa. Mutta siihen emme kovin usein kykene, vaikkakin rakkauden kosketus on taivaan aavistus. Siksipä meidän elämä on taivaan kansalaisena olemista nimenomaan maailmassa, jossa Jumalan taivas ei vielä ole läsnä.

Pettymysten ja vaikeuksien keskellä uskon ja rakkauden näkeminen voi toisinaan olla vaikeaa. Ne ovat meille kaikille kuitenkin tarjolla, usein pienin mutta sinänsä riittävin annoksin tai joskus valtavan huumaavana aaltona, jonka syleilystä ei haluaisi luopua. Ajallinen ja iankaikkinen, maa ja taivas, voivat koskettaa toisiaan välillä hyvinkin voimakkaasti. Olemme elämän pituisella matkalla, jonka varrella on mahdollista kokea aitoa uskoa ja aitoa rakkautta. Syvimmiltään ne ovat Jumalan lahjaa.

Uskomme on suuntautumista kohti tulevaa hyvää, jonka toteutumista jokainen taivaan kansalainen voi pitää varmana asiana. Sen sinettinä ovat pääsiäisen tapahtumat, erityisesti Jeesuksen ylösnousemus kuolleista. Taivaan kansalaisena eläminen on luottamista Jumalan sanan lupauksiin. Ihminen tiedostaa olevansa armahdettu Jumalan edessä ja yhtälailla olevansa iankaikkisen elämän perijä. Elämän syvä perusmielekkyys löytyy näistä asioista.

Taivaan kansalaisena elämisen, Jumalan valtakunnasta osallisuuden, tulee merkitä myös asenteiden muuttumista toisiksi. Itsekkyyden on murruttava ja aidon auttamisen halun on noustava esiin. Uskon Jeesuksen Kristuksen elämään, kuolemaan ja ylösnousemukseen, tulee näkyä rakkautena, joka ilmenee palvelemisena ja tarvittaessa myös uhrautumisena. Syntyy ymmärrys jakaa omastaan, antaa toiselle oman elämän optioista ja osakevoitoista. Tästä rakkaudesta saavat osansa myös vieraat ja muukalaiset, jopa viholliset. Ilman epäitsekästä ja itsensä uhraavaa rakkautta ei ole mitään Jumalan kansaa maailmassa. AMEN.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti