sunnuntai 4. kesäkuuta 2006

Pahennuksesta mielenrauhaan — Helluntai — Pyhän Hengen vuodattaminen. 3. vsk.



Helluntai
Pyhän  Hengen  vuodattaminen
04 junius MMVI  Saarna Auran kirkossa
Pahennuksesta  mielenrauhaan

Omelia DOC

Evankeliumi:  Joh. 3:16-21
Jeesus sanoi Nikodemokselle: »Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen. Sitä, joka uskoo häneen, ei tuomita, mutta se, joka ei usko, on jo tuomittu, koska hän ei uskonut Jumalan ainoaan Poikaan. Ja tuomio on tämä: valo on tullut maailmaan, mutta pahojen tekojensa tähden ihmiset ovat valinneet sen asemesta pimeyden. Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa; hän ei tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi. Mutta se, joka noudattaa totuutta, tulee valoon, jotta kävisi ilmi, että hänen tekonsa ovat lähtöisin Jumalasta.»


Heinäkuun 22 päivänä 1688 tapahtui Turun tuomikirkossa melkoinen pahennus. Eräs omalaatuisesti käyttäytynyt pappismies Lauri Ulstadius astui kirkon käytävälle saarnan alettua ja vaati puheenvuoroa. Hän ei sitä saanut, mutta siitä huolimatta hän aloitti puheensa. Tuo puhe oli hyvin arvosteleva. Hän syytti kirkkoa ja sen oppia; luterilainen oppi oli hänen mielestä kirottu eikä papeilla ollut pyhää henkeä. Ja kun miestä ryhdyttiin poistamaan kirkosta repesivät hänen vaatteensa ja hän oli kirkon käytävällä aivan ilkoalastomana. Tapausta on myöhemmin kutsuttu Ulstadiuksen pahennukseksi. Mies sai tuomion jumalan-palveluksen häiritsemisestä ja lopulta vankilasta tuli hänen elinympäristönsä. Paljon muutakin olisi miehestä kerrottava, mutta nyt ei ole sellaisen esitelmän aika. Tässä jutussa kiinnitämme huomiomme väitteeseen että ”papeilla ei ole Pyhää Henkeä.”

Ulstadiuksen jupakasta on aikaa kohta 308 vuotta. Asia on kuitenkin hyvin ajankohtainen. Tänä päivänäkin erästä entistä kirkkoherraa on kuulusteltu oman tuomiokapitulinsa taholta, ja vaaditaan että hänen tulisi menettää pappisvirkansa. Monet näkevät Ulstadius-jupakassa ja tässä uudemmassa paljon yhtymäkohtia. Oli miten oli niin joka tapauksessa aina kun puhutaan Pyhästä Hengestä astutaan kirkossamme jotenkin oudolle maaperälle. On myös totta että meillä ei ole oikeastaan minkäänlaista oppia ns. armolahjoista tai karismaatti-suudesta. Joillakin henkilöillä karismaa toki on, mutta jos puhutaan henkilahjoista tullaan äkkiä hiljaisiksi. Niin, nythän eletään ensimmäisen helluntain jälkeistä aikaa... Kirkon aikaa ja Pyhän Hengen työn aikaa...

Päivän evankeliumimme alkaa eräällä rippikoulun ulkoläksyllä, ns. pienoisevankeliumilla. Tuo kansan hallitusmies Nikodemos tulee Jeesuksen luo yöllä. Yö oli ja on edelleenkin aikaa jolloin monet opettajat ja kirjanoppineet keskustelevat. Mikähän lienee asian selitys? Nikodemos-keskustelun sisältö ei yllätä. Jeesuksen sanoissa ei loppujen lopuksi ole niin ihmeellistä, ihmeellistä jos sitä verrataan muuhun Johanneksen evankeliumissa olevaa. Onpahan se vain jonkinlainen tiivistelmä. Jeesus on yhtä kuin Isä, Jeesus on Jumalan Poika. Evankeliumikatkelma loppuu kiusallisesti kesken ennen kuin edes puhutaan mitään Pyhästä Hengestä. Tai paremminkin: Hengestä puhutaan ennen pienoisevankeliumi-jaetta: ”Jeesus vastasi hänelle: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa." Nikodemos kysyi: "Miten joku voisi vanhana syntyä? Miten joku voisi mennä takaisin äitinsä kohtuun ja syntyä toisen kerran?" Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan. Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä. Älä kummeksu sitä, että sanoin sinulle: 'Teidän täytyy syntyä uudesti.' Tuuli puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Samoin on jokaisen Hengestä syntyneen laita.”

Ennen astumistaan takaisin Isänsä kirkkauteen Jeesus lupasi maailmaan Pyhän Hengen. Hän on taivaan valtaistuimelle nousseen Kuninkaan lahja kansalasilleen hallitsijan vaihdoksen suurena päivänä, jolloin Pimeyden ruhtinas sai kuolinhaavan. Niin kauan kuin Jeesus oli maan päällä, hän oli inhimillisen ajan ja paikan rajoitusten alainen. Mutta Pyhässä Hengessä ylösnoussut Herra voi olla läsnä kaikkialla, missä Jumalan sana luo uutta. Pyhä Henki on Isän ja Pojan täysivaltainen lähettiläs, joka kirkastaa meille Kristuksen ja Kristuksessa Jumalan kasvot. Hän synnyttää meissä uskoa, toivoa ja rakkautta. Jumalan sanan ja kasteen, ehtoollisen ja synninpäästön kautta hän vapauttaa synnin syyllisyydestä ja kuoleman pelosta luottamaan Jumalaan, palvelemaan lähimmäistä ja kunnioittamaan muuta luomakuntaa.


Aika ajoin tänäänkin voi kuulla väitteitä Pyhän Hengen puutteesta. Tai päinvastoin puhutaan siitä, että olisi erilaisia asteita, siis asteita pyhyydelle. Joka tapauksessa ollaan tekemisissä hyvin vahvan ja väkevän asian kanssa. Mitä on lopulta hurmoksellinen käyttäytyminen? Hurmos ja Hengen palo on ominaista ihmiselle joka kokee äkillisesti paljon, oli tuo äkillinen ja paljon lähtöisin sitten mistä tahansa. Ei ole toista pyhempää ihmistä, sillä kaikki ovat lopulta vajavaisia ja syntisiä. Ei asia ovat sitten Hengen hedelmät joista apostoli Paavali puhuu Galatalaiskirjeessä. ”Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä. Näitä vastaan ei ole laki. Ne, jotka ovat Jeesuksen Kristuksen omia, ovat ristiinnaulinneet vanhan luontonsa himoineen ja haluineen. Jos me elämme Hengen varassa, meidän on myös seurattava Hengen johdatusta. Emme saa tavoitella turhaa kunniaa emmekä ärsyttää ja kadehtia toisiamme” Emme saa todellakaan ajatella että joku olisi pyhempi. Päinvastaisesta ajattelutavasta voi löytyä ratkaisu. On siis ehkä turvallisempaa ajatella, että jos Henki on tuhat litraa, niin ihmisen vastaanottokyky on yksi litra. Silloinhan käy helposti niin, että tapahtuu ylipursuamista. Se ylipursuaminen on sitä kiihkoilua.

Ja kun aikansa kiihkoilee kyllä sitä rauhoittuukin. Henki tekee tehtävänsä, joskus siihen menee aikaa enemmän, joskus vähemmän. Lopulta epäolennainen jää pois, jäljellä on Hengenrohkeus ja tyyneys. Ajatelkaamme taas apostoli Paavalia. Vei aikansa ennekuin hän oli valmis levittämään evankeliumia. Jos siis sellainen suurmies vaati niin pitkän ajan kypsyäkseen niin eipäs tässä meillä mitään hätää ole.

Helluntai varusti ihmisen kyvyllä antaa anteeksi henkilökohtaiset loukkaukset, olla katkeroitumatta vakavimmankaan epäoikeudenmukaisuuden keskellä, säilyttää tyyneytensä pöyristyttävänkin vaaran edessä ja uhmata vihana ja kiukkuna ilmenevää pahuutta rakkautta ja pitkämielisyyttä osoittavin pelottomin teoin. AMEN.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti