sunnuntai 1. huhtikuuta 2007

Lyhyt saarna nöyryydestä — Palmusunnuntai — Kunnian kuninkaan alennustie. 1. vsk. Epistolasaarna.


Lyhyt  saarna  nöyryydestä
Palmusunnuntai

Kunnian  kuninkaan  alennustie
Saarna 01 april  mmvii
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Epistolasaarna
Omelia DOC



Evankeliumi:  Joh. 12: 12–24
Seuraavana päivänä levisi tieto, että Jeesus oli tulossa Jerusalemiin. Ihmiset, joita oli saapunut juhlille suurin joukoin, ottivat palmunoksia ja menivät häntä vastaan huutaen:

– Hoosianna!
Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä, Israelin kuningas!
Jeesukselle tuotiin aasi, ja hän nousi sen selkään, niin kuin on kirjoitettu:
– Älä pelkää, tytär Siion,
sinun kuninkaasi tulee!
Hän ratsastaa nuorella aasilla.

Opetuslapset eivät vielä tuolloin ymmärtäneet tätä, mutta kun Jeesus oli kirkastettu, he muistivat, että hänestä oli näin kirjoitettu ja että hänelle myös oli tapahtunut niin. Ne, jotka olivat olleet Jeesuksen mukana, kertoivat, miten hän kutsui Lasaruksen haudasta ja herätti hänet kuolleista. Tämän vuoksi, kuultuaan millaisen tunnusteon Jeesus oli tehnyt, ihmiset lähtivät joukolla häntä vastaan. Fariseukset puhuivat keskenään: »Näettekö? Mikään ei auta. Koko maailma juoksee hänen perässään.» Niiden joukossa, jotka olivat tulleet juhlille rukoilemaan Jumalaa, oli myös muutamia kreikkalaisia. Nämä tulivat Filippuksen luo – sen, joka oli Galilean Betsaidasta – ja sanoivat: »Me haluaisimme tavata Jeesuksen.» Filippus meni puhumaan asiasta Andreakselle, ja sitten he molemmat menivät Jeesuksen puheille. Jeesus sanoi heille: »Hetki on tullut: Ihmisen Poika kirkastetaan. Totisesti, totisesti: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon.»
Saarnateksti:  Fil. 2: 5–11
Olkoon teilläkin sellainen mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli.
Hänellä oli Jumalan muoto,
mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan
olla Jumalan vertainen
vaan luopui omastaan.
Hän otti orjan muodon
ja tuli ihmisten kaltaiseksi.
Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa,
hän alensi itsensä
ja oli kuuliainen kuolemaan asti,
ristinkuolemaan asti.
Sen tähden Jumala on korottanut hänet yli kaiken
ja antanut hänelle nimen,
kaikkia muita nimiä korkeamman.
Jeesuksen nimeä kunnioittaen
on kaikkien polvistuttava,
kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla,
ja jokaisen kielen on tunnustettava
Isän Jumalan kunniaksi:
»Jeesus Kristus on Herra.»


Nuori  pappi  Fredrik  Gabriel  Hedberg  kirjoitti  kerran  äidilleen  seuraavasti:

"Uudenvuodenpäivänä  saarnasin  Nummella.  Lähimmässä  kappelissa.  Palatessani  kappelista  kävin  sairaskäynnillä  eräässä  torpassa,  joka  oli  neljännespeninkulman  päässä  maantieltä.  Sairaskäyntini  teki  minut  paljon  iloisemmaksi  kuin  iloinen  seura.  Sairas  oli  köyhä  torppari,  joka  oli  kolme  vuotta  maannut sairasvuoteella.  Hän  oli  armoa  etsivä  sielu,  joka  tunsi  oman  kelvottomuutensa,  heikkoutensa  ja  syntisyytensä  ja  oli  pitkät  ajat  etsinyt  Jumalan  armoa,  mutta  ei  ollut  vielä  päässyt  mihinkään  varmuuteen  sielunsa  asiasta.  Hän  oli  antanut  oman arvottomuuden  tunteen  pelottaa  itsensä  pois  Vapahtajan  luota.  Minun  ei  tarvinnut  tehdä  muuta  kuin  ohjata  hänet  Jeesuksen  luo."

Tuo  torppari  oli  nöyrä  mies;  hän  ei  luullut  paljon  itsestään.  Hän  piti  itseään  aivan  mitättömänä  ja  vähäarvoisena.  Jopa  torppari  oli  ajatellut,  ettei  armokaan  kuulu  hänelle,  kurjalle  syntiselle.  Mutta  armopa  kuului  juuri  hänelle.  Terveyden  ja  voiman  päivinä  unohdamme  helposti  Jumalan,  joka  on  kerran  vaativa  meidät  tilille  lahjojensa  väärinkäytöstä.  Luulemme  nimittäin  niin  helposti  noiden  lahjojen  olevan  omiamme.
Päivän  saarnateksti  on  niin  sanottu  “kenosis-hymni.”  Se  on  aivan  ensimmäisten  kristittyjen  tunnustautumista  Kristukseen.  Se  on  sellaisten  ihmisten  puhetta  jotka  ovat  jostain  asiasta  täysin  varmoja.  Heille  ei  merkinnyt  niin  paljoa  Jeesuksen tarkat  elämänkerralliset  tiedot, heille  riitti  sen  asian  varmana  pitäminen  mitä  Kristus  oli,  mitä  hän  oli  tehnyt.  Tuo  kenosis  tarkoittaa  lyhyesti  sanottuna,  ja  ehkä  varmasti  kaikista  ymmärrettävimmin  tyhjentymistä. 

Tuo  filippiläiskirjeen  katkelma  tuo  eteemme  ihanteellisimman  kuvan  nöyrästä  ihmisestä,  mutta  jälleen  herää  kysymys;  kuinka  monelle  tuo  kappale  on  tuttu?  Se  on  kirjoitettu  raamattuumme  todellakin  jotta  ottaisimme  siitä  oppia,  että  se  puhuttelisi  meitä,  loisi  meihin  uskoa  ja  toivoa,  että  se  nöyryyttäisi  ylpeät  mielemme.  Se  tuo  eteemme  kuvan  kaikista  nöyrimmästä  koskaan  eläneestä  ihmisestä.

Millaista  ihmistä  me  muuten  tänään  pitäisimme  nöyränä?  Voisimmeko  lähestyä  tätä  kysymystä  toisella  kysymyksellä  joka  kuuluu:  Miten  voin  tulla  nöyräksi  ja  epäitsekkääksi?  Nimittäin  aina  kun  menemme  itseemme,  niin  huomaamme  sen  miten  itsekkäitä  olemme.  Aivan  kaikista  ajatuksistamme,  sanoistamme  ja  teoistamme  kuvastuu  niin  suurta  omahyväisyyttä  ja  itserakkautta,  ei  mitään  muuta.  Onko  meissä  olemassa  yhtään  vaikuttimia  jotka  eivät  ole  itsekkäitä.  Kuitenkin  haluamme,  ettemme  olisi  muille  taakaksi,  vaan  että  voisimme  joskus  tehdä  peräti  jotain  hyvääkin.

Meillä  on  jo  syytä  kiittää  Jumalaa  siitä,  että hän  vaatii  meitä  nöyrtymään.  Ja  se  se  vasta  onkin  suuri  lahja  jos  joku  on  edes  vähän  herännyt  kärsimään  itsekkyytensä  tähden.  Ulkopuolinen  tarkkailija  voisi  sanoa,  ettei  siinä  todellakaan  ole  mitään  ihmeellistä  eroa,  jos  toinen  kärsii  itsekkyydestään  ja  toinen  ei,  kun  tuo  itsekkyys  kuitenkin  kummankin  kohdalla  on  todellisuus.

Filosofisestihan  ajateltunahan  asia  varmasti  noin  on.  Mutta  tuollainen  päätelmä  on  kuitenkin  raskas  ja  täydellinen  erehdys.  Itseensä  mennyt  ihminen  on  nimittäin  jo  käymässä  elämän  suurta  koulua.  Mutta,  mutta!  Sellaisia  valtavia  tavoitteita  kuten  nöyryys  ja  epäitsekkyys  ei  todellakaan  saavuteta  hetkessä  eikä  koskaan  täydellisesti.  Ei  ole  ketään,  Jeesusta  lukuun  ottamatta,  syytä  väittää,  että  hän  on  saavuttanut  täydellisen  nöyryyden,  täydellisen  epäitsekkyyden  ja  rakkauden.  Näyttää  jopa  siltä,  että  nöyrimmätkin  ovat  syvimmin  hävenneet  nöyrtymättömyyttään  ja  katuneet  sitä  sekä  paljastaneet  sen  toisille  mitä  säälittävimmin. 

Meitä  auttaa  suurempaan  nöyryyteen  vain  ja  ainoastaan  oma  vaelluksemme,  siis  omat  syntimme.  Yhä  enemmän  nöyrtymisen  aihetta  saamme  tukistellessamme  tekojemme  vaikuttimia,  jopa  häpeämisemme  ja  nöyrtymisemme  perusteita.  Toinen  asia,  joka  auttaa  meitä  nöyrtymään,  on  osaksemme  tullut  Jumalan  laupeus.  Mitä  paremmin  tunnemme  itseämme,  sitä  vähemmän  kuvittelemme  ansainneemme  osaksemme  tullutta  hyvyyttä.
Nöyryyden  olemuksen  ja  kutsun  näemme  erityisesti  näissä  Jeesuksen  sanoissa:  “Ottakaa  minun  ikeeni  harteillenne  ja  katsokaa  minua.  Minä  olen  sydämeltäni  lempeä  ja  nöyrä.  Näin  teidän  sielunne  löytää  levon.  Minun  ikeeni  on  hyvä  kantaa  ja  minun  kuormani  on  kevyt.”  Kuka  toinen  olisi  saattanut  ilmaista  tämän  kehotuksen  nöyryyteen  näin.  AMEN.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti