Lyhyt saarna nöyryydestä
Palmusunnuntai
Kunnian kuninkaan alennustie
Saarna 01 april mmvii
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Epistolasaarna
Omelia DOC
Evankeliumi: Joh. 12: 12–24
Seuraavana päivänä levisi tieto, että Jeesus oli tulossa Jerusalemiin. Ihmiset, joita oli saapunut juhlille suurin joukoin, ottivat palmunoksia ja menivät häntä vastaan huutaen:
– Hoosianna!
Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä, Israelin kuningas!
Jeesukselle tuotiin aasi, ja hän nousi sen selkään, niin kuin on kirjoitettu:
– Älä pelkää, tytär Siion,
sinun kuninkaasi tulee!
Hän ratsastaa nuorella aasilla.
Opetuslapset eivät vielä tuolloin ymmärtäneet tätä, mutta kun Jeesus
oli kirkastettu, he muistivat, että hänestä oli näin kirjoitettu ja että
hänelle myös oli tapahtunut niin. Ne, jotka olivat olleet Jeesuksen mukana,
kertoivat, miten hän kutsui Lasaruksen haudasta ja herätti hänet kuolleista.
Tämän vuoksi, kuultuaan millaisen tunnusteon Jeesus oli tehnyt, ihmiset
lähtivät joukolla häntä vastaan. Fariseukset puhuivat keskenään: »Näettekö?
Mikään ei auta. Koko maailma juoksee hänen perässään.» Niiden joukossa, jotka
olivat tulleet juhlille rukoilemaan Jumalaa, oli myös muutamia kreikkalaisia.
Nämä tulivat Filippuksen luo – sen, joka oli Galilean Betsaidasta – ja sanoivat:
»Me haluaisimme tavata Jeesuksen.» Filippus meni puhumaan asiasta Andreakselle,
ja sitten he molemmat menivät Jeesuksen puheille. Jeesus sanoi heille: »Hetki
on tullut: Ihmisen Poika kirkastetaan. Totisesti, totisesti: jos vehnänjyvä ei
putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se
tuottaa runsaan sadon.»
Saarnateksti:
Fil. 2: 5–11Olkoon teilläkin sellainen mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli.
Hänellä oli Jumalan muoto,
mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan
olla Jumalan vertainen
vaan luopui omastaan.
Hän otti orjan muodon
ja tuli ihmisten kaltaiseksi.
Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa,
hän alensi itsensä
ja oli kuuliainen kuolemaan asti,
ristinkuolemaan asti.
Sen tähden Jumala on korottanut hänet yli kaiken
ja antanut hänelle nimen,
kaikkia muita nimiä korkeamman.
Jeesuksen nimeä kunnioittaen
on kaikkien polvistuttava,
kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla,
ja jokaisen kielen on tunnustettava
Isän Jumalan kunniaksi:
»Jeesus Kristus on Herra.»
Nuori pappi Fredrik Gabriel Hedberg kirjoitti kerran äidilleen seuraavasti:
"Uudenvuodenpäivänä saarnasin Nummella. Lähimmässä kappelissa. Palatessani kappelista kävin sairaskäynnillä eräässä torpassa, joka oli neljännespeninkulman päässä maantieltä. Sairaskäyntini teki minut paljon iloisemmaksi kuin iloinen seura. Sairas oli köyhä torppari, joka oli kolme vuotta maannut sairasvuoteella. Hän oli armoa etsivä sielu, joka tunsi oman kelvottomuutensa, heikkoutensa ja syntisyytensä ja oli pitkät ajat etsinyt Jumalan armoa, mutta ei ollut vielä päässyt mihinkään varmuuteen sielunsa asiasta. Hän oli antanut oman arvottomuuden tunteen pelottaa itsensä pois Vapahtajan luota. Minun ei tarvinnut tehdä muuta kuin ohjata hänet Jeesuksen luo."
Tuo torppari oli nöyrä mies; hän ei luullut paljon itsestään. Hän piti itseään aivan mitättömänä ja vähäarvoisena. Jopa torppari oli ajatellut, ettei armokaan kuulu hänelle, kurjalle syntiselle. Mutta armopa kuului juuri hänelle. Terveyden ja voiman päivinä unohdamme helposti Jumalan, joka on kerran vaativa meidät tilille lahjojensa väärinkäytöstä. Luulemme nimittäin niin helposti noiden lahjojen olevan omiamme.
Päivän saarnateksti on niin sanottu “kenosis-hymni.” Se on aivan ensimmäisten kristittyjen tunnustautumista Kristukseen. Se on sellaisten ihmisten puhetta jotka ovat jostain asiasta täysin varmoja. Heille ei merkinnyt niin paljoa Jeesuksen tarkat elämänkerralliset tiedot, heille riitti sen asian varmana pitäminen mitä Kristus oli, mitä hän oli tehnyt. Tuo kenosis tarkoittaa lyhyesti sanottuna, ja ehkä varmasti kaikista ymmärrettävimmin tyhjentymistä.
Tuo filippiläiskirjeen katkelma tuo eteemme ihanteellisimman kuvan nöyrästä ihmisestä, mutta jälleen herää kysymys; kuinka monelle tuo kappale on tuttu? Se on kirjoitettu raamattuumme todellakin jotta ottaisimme siitä oppia, että se puhuttelisi meitä, loisi meihin uskoa ja toivoa, että se nöyryyttäisi ylpeät mielemme. Se tuo eteemme kuvan kaikista nöyrimmästä koskaan eläneestä ihmisestä.
Millaista ihmistä me muuten tänään pitäisimme nöyränä? Voisimmeko lähestyä tätä kysymystä toisella kysymyksellä joka kuuluu: Miten voin tulla nöyräksi ja epäitsekkääksi? Nimittäin aina kun menemme itseemme, niin huomaamme sen miten itsekkäitä olemme. Aivan kaikista ajatuksistamme, sanoistamme ja teoistamme kuvastuu niin suurta omahyväisyyttä ja itserakkautta, ei mitään muuta. Onko meissä olemassa yhtään vaikuttimia jotka eivät ole itsekkäitä. Kuitenkin haluamme, ettemme olisi muille taakaksi, vaan että voisimme joskus tehdä peräti jotain hyvääkin.
Meillä on jo syytä kiittää Jumalaa siitä, että hän vaatii meitä nöyrtymään. Ja se se vasta onkin suuri lahja jos joku on edes vähän herännyt kärsimään itsekkyytensä tähden. Ulkopuolinen tarkkailija voisi sanoa, ettei siinä todellakaan ole mitään ihmeellistä eroa, jos toinen kärsii itsekkyydestään ja toinen ei, kun tuo itsekkyys kuitenkin kummankin kohdalla on todellisuus.
Filosofisestihan ajateltunahan asia varmasti noin on. Mutta tuollainen päätelmä on kuitenkin raskas ja täydellinen erehdys. Itseensä mennyt ihminen on nimittäin jo käymässä elämän suurta koulua. Mutta, mutta! Sellaisia valtavia tavoitteita kuten nöyryys ja epäitsekkyys ei todellakaan saavuteta hetkessä eikä koskaan täydellisesti. Ei ole ketään, Jeesusta lukuun ottamatta, syytä väittää, että hän on saavuttanut täydellisen nöyryyden, täydellisen epäitsekkyyden ja rakkauden. Näyttää jopa siltä, että nöyrimmätkin ovat syvimmin hävenneet nöyrtymättömyyttään ja katuneet sitä sekä paljastaneet sen toisille mitä säälittävimmin.
Meitä auttaa suurempaan nöyryyteen vain ja ainoastaan oma vaelluksemme, siis omat syntimme. Yhä enemmän nöyrtymisen aihetta saamme tukistellessamme tekojemme vaikuttimia, jopa häpeämisemme ja nöyrtymisemme perusteita. Toinen asia, joka auttaa meitä nöyrtymään, on osaksemme tullut Jumalan laupeus. Mitä paremmin tunnemme itseämme, sitä vähemmän kuvittelemme ansainneemme osaksemme tullutta hyvyyttä.
Nöyryyden olemuksen ja kutsun näemme erityisesti näissä Jeesuksen sanoissa: “Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua. Minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.” Kuka toinen olisi saattanut ilmaista tämän kehotuksen nöyryyteen näin. AMEN.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti