16 sunnuntai helluntaista
Jumalan huolenpito
Saarna 12 sept mmx
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Omelia DOCG
Evankeliumi ja saarnateksti: Matt. 6: 25–34
»Älkää huolehtiko hengestänne, siitä mitä söisitte tai joisitte, älkää ruumiistanne, siitä millä sen vaatettaisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet? Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa? Mitä te vaatetuksesta huolehditte! Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne nousevat maasta: eivät ne näe vaivaa eivätkä kehrää. Minä sanon teille: edes Salomo kaikessa loistossaan ei ollut niin vaatetettu kuin mikä tahansa niistä. Kun Jumala näin pukee kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna joutuu uuniin, niin tottahan hän teistä huolehtii, te vähäuskoiset! Älkää siis murehtiko: ’Mitä me nyt syömme?’ tai ’Mitä me juomme?’ tai ’Mistä me saamme vaatteet?’ Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.»
Aloitus. Vanhat saarnat.
Kun tuossa eilispänä tutkistelin muutamaa vanhaa saarnakäsikirjoitusta jotka liittyvät tähän pyhään nousi ensimmäisenä mieleen, että miksi tästä aiheesta on saanut kirjoitettua peräti kolme saarnaa. Yleensä kun itsekritiikki kasvaa ja uutta on vaikea enää monen kierroksen jälkeen löytää. Jossain on varmaan selityksenä. Ylipäänsä voimme kysyä: “Kuinka moni voi nykyään elää elämää, jossa ei ole huolia huomisesta. Ihmiset joutuvat tuomaan työt kotiin ja sen lisäksi kaikki muutkin huolet.
Joukkoviestimet syytävät koko ajan eteemme huolia ja murheita. Monet niistä ovat sellaisia joilla emme yksinkertaisesti voi mitään tehdä. Vaan kun ihmisiä olemme niin silti kannamme niitä mielessämme raskaina taakkoina.
Murehtimisesta on tullut elämäntapamme, tai sanotaan näin: se on aina ollut ihmisen osa. Sanoihan Vanhan testamentin Saarnaajakin jo aikoinaan: "Missä on paljon viisautta, siellä on paljon huolta, ja joka tietoa lisää, lisää tuskaa" (Saarn. 1:18). Juuri näin on meidän päivinämmekin käynyt. Tietoa on todellakin ympärillämme niin paljon, että sen olemassaolosta ei voi seurata muuta kuin paljon huolta ja tuskaa. ja kun tiedämme miten kiusallisen oikeassa Saarnaajan kirjan kirjoittaja oli niin nytpä yksi uuden maailmanaikamme käsite “Tiedon valtatiet” joutuu aivan uuteen valoon.
Että tämän päivän aihe jaksaa kiinnostaa kalttaantuneitakin sananpalvelijoita. Ehkä päivän aihe ja tekstit ovat kuitenkin selitys tähän. Niissä on sanomaa joka puhuttelee vielä monenkin lukukerran jälkeen. Toisaalta suuri syy on myös syksyssä. Tämä pyhä on aina syyskuussa ja juuri syksyllä ihminen luontaisesti haluaa aloittaa monia asioita alusta, yleensä moni harrastus aloitetaan syksyllä. Ja monesti saarnamieskin on tekemässä syksyllä parannusta eli hän paneutuu jo kuluneisiinkin teksteihin jonkinlaisella huolella ja voi sitten aloittaa aina uudelleen ja uudelleen. Ihmiselämä on sellaista.
Uutta on joskus vaikea syksylläkään etsiä vaikka lakastuva maa ja pimenevä ilta ovat nekin osoituksia vain Jumalan luomistyön voimasta. Syksyllä ihminen tajuaa rajallisuutensa. Joka on kulkenut elämänsä keskitien ohitse jo kasvavalla marginaalilla näkee jo elämänsä lopun ja sen kohtalon joka kaikilla on. Silloin on hyvä etsiä suurta lohtua vaikkapa Jeesuksen sanoista : “Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa?” Ja jos tuo ei onnistu niin syksy kyllä tarjoaa montakin näkyä. Muuttolinnut tietävät mitä pitää tehdä. Kauniisti lentävää ja hyvin vaihtavaa lintuauraa on kiva katsella. Ne kaverit tietävät mitä pitää tehdä. Lohtua tuo lasten elämänilo. Omien ja vieraiden. Jos jokin asia saa jo aika tavalla kalttaantuneen miehen liikutuksen valtaan niin se on koulusta kotiin palaava pieni ensimmäisiä luokkia käyvä lapsi. Silloin elämä on toivoa täynnä ja silmissä kiiluu aito tekemisen riemu ja sellainenkin asia että pääsee kotiin ja kavereiden kanssa puuhastelemaan on merkki siitä että elämäniloa on.
Asiaan! Jeesuksen sanat
Jeesuksen sanat: “Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa?” kertovat paljon. Ja ne osoittavat hyvin ankarasti meitä kohden jos käännämme niiden näkökulman toiseen suuntaan ja toteamme: “Me voimme kyllä murehtimalla lyhentää elämämme pituutta monenkin kyynärän verran. Jeesus halusi puheessaan Taivaallisesta Isästä vakuuttaa meille että hän todellakin tietää mitä tarvitsemme. Jumala haluaa pitää meistä huolen. Ei siis olisi tarpeen murehtia elämän perusasioita, vaan yksinkertaisesti luottaa Jumalaan. Sillä murehtimalla me oikeastaan osoitamme epäluottamusta Jumalan lupauksia kohtaan.
Apostoli Paavalikin sanoo roomalaiskirjeessä: "Me tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa ja jotka hän on suunnitelmansa mukaisesti kutsunut omikseen." (Room.8:28). Voimme kysyä: ,ikä ihmistä sitten oikein vaivaa kun hän ei usko lupauksia. Nimittäin kun vaikeus kohtaa, me emme usko, että siitä voisi seurata jotain hyvää. Itsestä Jeesuksesta sanottiin: "Hyvin hän on kaiken tehnyt" (Mark.7:37). Voimme kuvitella kuinka paljon huolen täyttämiä keskusteluja käydäänkään tänään kodeissamme, eikä ainoastaan keskusteluja, vaan riitoja, riitoja rahasta ja toimeentulosta, huolta huomisesta! Se kaikki kuvastaa epäluottamustamme Jumalan huolenpitoon, joka kuitenkin on suuri.
Jeesus antaa kehotuksen meille kaikille murehtimiseen taipuvaisille ihmisille: "Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin." Tärkeintä elämässä on etsiä Jumalaa. Jumalaa etsittäessä on pysähdyttävä. On otettava aikaa, on irrottauduttava kiireen keskellä rukoilemaan, tehtävä se yksinäisyydessä ja myös yhdessä toisten kanssa, on pysähdyttävä etsimään Herran kasvoja, jotta oppisimme tuntemaan hänet ja siten luottamaan häneen, jotta oppisimme näkemään, että hänen läsnäolonsa on elämässämme joka hetki, että Pyhä Henki on meissä lakkaamattomana vaikutuksena.
Mitä nyt? Muslimielämää, kaikenkattavuutta, mutta missä puhdas armon julistus ja arvovaltainen kirkon ääni…
Että elämme aikaa joka auttaa meitä murehtimaan ehkä monikertaisesti enemmän, jos näin hieman ilkikurisesti haluamme sanoa, niin elämme myös aikaa jossa kaikki mahdolliset vaikutteet ovat luonamme. Onpa joku jopa esittänyt että kaikenkattavuus olisi aivan persoonallisen voima, jopa sellainen josta Paavali käytti nimeä “henkivalta,” että se olisi voima joka vie meiltä aidosti mahdollisuuden olla ja elää vuorovaikutuksessa toistemme kanssa.
Tähän aikaan kuuluu myös uudenlainen televisio-kulttuuri ja ns. Tosi-Tv. Muutaman viikon ajan perjantai-iltaa on omalla tavallaan rikastuttanut ohjelma nimeltään “muslimielämää.” Se on haluttu nähdä jopa virkistävänä lisänä tarjonnassa eikä kirkon johdon taholta ole kuultu mitään ääntä. Ehkä tämä on sitten sitä paljon puhuttua ja kaivattua vuoropuhelua. Paljon luterilaisessa maailmassa eletty Martti Lutherin päivistä. Marttikin oli suuri murehtija ja yksi hänen murheistansa oli islamin pelko. Ihan konkreettinen pelko siitä, että musulmaanit tulevat ja valloittavan hänenkin kotikontunsa ihan sotaväen voimalla.
Pitäisikö tällaisista televisio-ohjelmista sitten olla huolissaan. Eipä kait jos uskomme päivän evankeliumin Jeesuksen sanojen vakuutteluun. Mutta jos tarkastelemme asiaa jostain toisesta näkökulmasta niin silloin aihetta huoleen voi ollakin. Missä on puhe tarpeeksi arvovaltaiselta taholta siitä, mikä on omassa uskossamme kaikkien keskeisintä.
Onko tässä tilanteessa talon isäntä liian hienotunteinen? Tällaisessa dialogissa on vaarana se, että oman uskomme sisältö ja erityispiirre jää jotenkin syrjään tai sanotaanko pikemminkin varjoon. Rehellinen muslimi-imaami ei todellakaan pelkää keskustelua. Hän lyö korttinsa pöytään eikä pelaa merkillistä notkean modernin sököä kuten meidän kirkossamme on tapana.
Nimittäin islam on hyvin erilainen uskonto kuin kristinusko. Toisaalta omankin kristinuskoksi kutsutun maailmanuskonnon piirissä on suuntauksia jotka korostavat enemmän ihmisen tekoja kuin puhdasta armoa.
Kristinusko on armonuskonto eikä muuksi muutu, ja sen perussanoma on tässä: Jeesus Kristus syntyi, eli ja kuoli puolestamme. Sitten Jumala herätti hänet kuolleista merkkinä siitä että tie Jumalan luokse on avattu ja uskomalla Jeesukseen Kristukseen hänen luonnostaan ja vain hänestä voi virrata meihin pysyvä rauha ja kyky tehdä oikeasti hyvää.
Loppuun jotain eräästä vanhasta saarnasta
Meidän tulee ymmärtää uskonelämän toteutuminen niin, että vapaana huomisen murheista ihminen voi ja saa luottavaisesti tarttua tähän päivään ja elää. Niin; Isä Meidän rukouskaan ei puhu mitään huomisesta päivästä, se kehottaa elämään juuri nyt. Kaikesta tästä, näiden lauselmien terävyydestä heijastuu se radikaalisuus, jolla Jeesus haluaa vapauttaa meidät elämään. Todellista elämä on vasta silloin, vasta silloin kun se otetaan vastaan lahjana, ja juuri sen vuoksi uskalletaan elää syvässä luottamuksessa.
Mutta myös siitä, että kaikki on lahjaa, ja että aina on parempi olla kiitollinen pienistä asioista. Mutta vielä jotain kiitollisesta ihmisestä. Kiitollinen ihminen antaa lamppunsa palaa kirkkaana, sovituksen ja ylösnousemususkon voiman tulee näkyä. ”Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä jos se on ylhäällä vuorella. Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville. Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaassa.” AMEN.
* * *
Tämä oli ensimmäinen saarna jota aloitti järjestelmällisen tavan julkaista se netissä. Areenana tuli olemaan Uuden Suomen Puheenvuoro. Tämä saarna kirvoitti melkoisen monta kommenttiakin.
http://indy.puheenvuoro.uusisuomi.fi/43391-tanainen-saarnani-aivan-uusi-rakennelma
Tekstiässä ollut hyperteksti ansaitsee myös huomion.
notkean modernin sökö
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti