12. Sunnuntai helluntaista
Itsensä tutkiminen
Saarna 15 aug mmx
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Itsensä tutkiminen
Grande omelia
Evankeliumi
Luuk. 18: 9–14
Muutamille, jotka olivat varmoja omasta vanhurskaudestaan ja väheksyivät muita, Jeesus esitti tämän kertomuksen: »Kaksi miestä meni temppeliin rukoilemaan. Toinen oli fariseus, toinen publikaani. Fariseus asettui paikalleen seisomaan ja rukoili itsekseen: ’Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani. Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.’ Publikaani seisoi taempana. Hän ei tohtinut edes kohottaa katsettaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: ’Jumala, ole minulle syntiselle armollinen! ’Minä sanon teille: hän lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei. Jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.
Johdanto
Tässäkin joukossa on sellaisia jotka muistavat televisiomme ensimmäiset vuosikymmenet ja sitä myötä 1960-luvun loppupuolen ja sitä seuraavan 1970-luvun alun. Ei televisiomme ollut vielä vuonna 1972 kuin noin puolitoista vuosikymmentä vanha ja vasta tuolloin se oli tullut koko kansan ulottuville. Elettiin myös aikaa jolloin oli paljon yhteisiä puheenaiheita. Niinpä televisio-ohjelmista puhuttiin seuraavana päivänä aivan kuten radion annistakin oli puhuttu jo useiden edellisten vuosikymmenien aikana.
Jotkut siis varmasti muistavat esim. Sellaisen sarjan kuin Alfred Hitchkockin lyhyet erikoiset ja niiden maailman. Ne olivat kuitenkin enimmäkseen aika tragi-koomisen lopun saavia tarinoita jos niitä tarkastelee ensi katsoman perusteella, mutta niissä oli useastikin hyvin sydäntä särkevä opetus. Samoihin aikoihin kun televisoista oli tullut käytännössä koko kansan televisio ilmestyy ohjelmistoon noita lyhyitä erikoisia hieman karmivampi ohjelma eli YÖJUTTU. Ne olivat suhteellisen lyhyitä kauhukertomuksia joiden opettavaisuutta ajan hammas vain joskus kiillottaa.
Ehkä jonkun mieleen on jopa jäänyt sellainen todella lyhyt kertomus sikailevasta moottoripyöräjengiläisestä joka kuolee hyvin traagisella tavalla. Tämän kyseisen YÖJUTUN seuraavassa kohtauksessa hän sitten tulla pömähtää huoneeseen seinän läpi luukusta jossa häntä odottaa hieman hassunoloinen vanha pariskunta jolla on siellä valmiina dia-projektori, huom! powerpoint-esitystä ei oltu keksitty, ja valtaisa määrä dioja. Kaveri kysyy, siis tämä entinen moottoripyörämies, että mihin hän on tullut! Vastaus on se, että hän oli tullut Helvetiin ja tuo vanha pariskunta olisi hänen kumppaneinaan siellä. Tuo herttainen ja hassunoloinen pariskunta oli itse asiassa omassa taivaassa. Ja ohjelmassa olisi ainakin noin aluksi se, että katsottaisiin kaikki 100 000 kuvaa jotka nuo kaksi vanhusta olivat ottanee edellisen kesän lomareissulla. Tuosta vanhuspariskunnasta ja moottoripyörämiehestä voidaan aivan hyvin käyttää nimitystä kohtalontoverit, ainakin jos ajatellaan miten heidän kohtalonsa olivat kytkeytyneet yhteen ainakin siinä kun he lopulta tuolla tavalla kohtasivat.
Mitä tämän aloituksemme kanssa ajamme takaa on ehkä siinä että kun ajattelemme asiaa niin se ei tunnut loppujen lopuksi niin kummalliselta. Siis että ihmiselämän rajan tuolla puolen voisi olla tällaista. Aina silloin tällöin tällaisiin ajatuksiin todellakin törmää ja joku on niistä laatinut vakavampiakin kirjoitelmia.
Siis että olisi todellakin jo meidän elämässämme määräytyvää tällainen kohtalontoveruus. Jos olet ollut täällä vähän epäkelpo ihminen, niin saat sitten tuonpuoleisessa mahdollisuuden korjata luonnettasi ja luonnehäiriöitäsi parempaan suuntaa ihmisen kanssa jolla on sinulle jotain tai jopa todella paljon annettavaa. Niin, me ihmiset olemme todella kekseliästä väkeä. Herääkin kysymys näiden hieman epäta-vanomaisten pohdiskelujemme äärellä, että liittyykö myös päivän evankeliumiteksti jotenkin tähän: Ovatko nuo kaksi temppelissä rukoilijaa, omahyväinen fariseus ja publikaani, kohtalontovereita tuossa aluksi määritellyssä merkityksessä.
Mitä tapahtui
Seuraavaksi voimme kysyä mitä päivän evankeliumissa oikein tapahtuu. Se on hyvin lyhyt kuvaus siitä mitä Jerusalemin temppelissä tapahtuu. Lyhyt kuvaus muistuttaa niin ikään lyhyttä kuvausta köyhästä naisesta joka antaa uhrilahjana kaiken mitä hän omistaa. Tämä lyhyt kuvaus johon tänään hieman paneudumme on osa jaksoa jossa on useita lyhyitä kuvauksia. Kuvaukset ovat kuitenkin lyhyydessään iskeviä ja niillä on samanlainen tähtäyspiste, pohjimmiltaan ne ajavat samaa asiaa. Jeesuksen tarkoitus on horjuttaa perinteisiä käsityksiä siitä mitä on hurskas ja hyvä elämä.
Kun Luukkaan kertomus tämän fariseus ja publikaani-kohtauksen jälkeen etenee seuraaviin jakeisiin niin saamme lukea sen miten Luukas tiivistää Markuksen evankeliumin kymmenennen luvut ns. lasten evankeliumin. Jeesus kertoo meille siitä millaista on se todellisuus joka Jumalan valtakunnassa vallitsee. Se ei ole ihmisten tekemä eikä se toimi ihmissäännöksin eikä ihmisen perimmäisen luonteen mukaisesti. Se on uusi todellisuus joka on tullut ihmisten keskuuteen.
Kaiken tämän jälkeen voimmekin kysyä toimiiko tällainen uusi maailmanjärjestys siinä laitoksessa jota Jeesuksen Kristuksen kirkoksi kutsutaan. Arviointi on aina vaikeaa, mutta Jeesus on toisaalta itse antanut arviointivälineet sanoessaan että puu kyllä tunnetaan hedelmistään. Ja tässä lyhyessä kuvauksessa jota emme edes voi sanoa kertomukseksikaan saamme vielä lisäohjeita arviointiin: ”Jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.”
Selitys
Mutta on varmasti on paikallaan vielä miettiä tuon alun johdannon perusteella toimiiko asia niin, että olisikin todella olemassa ihmisiä joiden kohtalo on sidottu toisiinsa täällä ja sitten tuonpuoleisessakin. Kun lähdemme tavalla jossa on paljon leikin varjoa miettimään tuota niin pitäkäämme mielessä, että ei niin paljon pilaa ettei totta toinen puoli. Jos ei muuta niin tuollainen ajatusleikki voi saada ainakin meidät miettimään sitä mikä on oikein ja mikä ei ole oikein. Loppujen lopuksi emme näe tuonpuoleiseen.
Puhe taivaasta on vain tietyn ajan ihmisen käsityskykyyn sidottua. Tänään voimme turvallisesti puhua, jos niin vain haluamme, eri ulottuvuuksista ja taivaallekin voimme antaa nimen ”maailmankaikkeuden salaiset paikat” jos niin haluamme. Ja jos kerran elämämme ja tekojemme mitta ratkaisee osuutemme tuonpuoleiseen niin silloin emme enää pääse harjoittelemaan pois pahaa minäämme tuon kuvitteellisen kohtalontoverin kanssa, eivätkä tietysti toiset pääse oppimestareiksi hieman huonommin onnistuneille lähimmäisilleen... Näin ikävästi taitaa olla asian laita.
Mutta, mutta...
Mutta, mutta... Se asetelma jonka näemme päivän evankeliumissa ja niissä muissakin kappaleissa jotka Luukas eteemme vyöryttää tulee ihmiselämän todellisuus vastaamme. Kuvaus kahdesta rukoilijasta kertoo meille omahyväisyydestä ja uskonnollisesta ylpeydestä, synnistä ja tuhoon vievästä tavasta kohdata todellisuus. Ja kun Jeesus vähän myöhemmin puhuu lapsista ja Jumalan valtakunnasta hän asettaa meille kovia ehtoja.
Saamme monenlaisia haasteita kun luemme evankeliumia. Saamme myös välineitä arviointiin, mutta tuon arvioinnin tulisi aina vain kohdistua omaan itseemme. Muuten nuo sanat ”Jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan” todellakin tuomitsevat meidät.
Mutta kyllä tuolla alussa eteemme loihtimalla näyllä kohtalon-toveruudesta olisi paljon käyttöä. Sellainenhan maailma on. Ennen kuin lähdemme tekemään taulukoita ja luokittelemaan ihmisiä niin tulisi muistaa että jokaisella ihmisellä on meille jotain annettavaa. Ei niin että meidän tulisi katsoa jonkun elämästä satatuhatta tuokiokuvaa ihan vapaaehtoisesti mutta jotain sinne päin, edes vähän.
On niin helppoa tuomita toinen ja samalla oma itsensä. Jeesus tuli tähän maailmaan meidän kaikkien omaksi kohtalontoveriksi, Vapahtajaksemme. Hän sai kokea sen mitä on suvaitsemattomuus, töykeä moralismi, se että kun usko ja lapsen usko loppuu niin tilalle tulevat säännöt ja kiellot ja arvosteleva ja kasvavassa määrin tuomitseva asenne ja lopulta viha toista ihmistä kohtaan. Ottaessaan ihmisten vihan päällensä ja ollessaan kuuliainen Jumalalle, Isälleen hän avasi meille tien toiseen maailmaan.
Oman syntisyytensä löytäminen on itsensä tutkistelua. Usein käy niin että vaikka kirkossa saakin synninpäästön ja nauttii ehtoollistakin niin parannus loppuu kun kirkon ovesta astutaan ulos. Ei ihminen omin voimin sen pitemmälle jaksa. Jätämme syrjään ajatukset vääränlaisista kohtalontovereista, vaikka ajatus ajatusleikkinä olisikin kuinka kiehtova tahansa. Sellainen johtaa vain itsensä korottamiseen, turmiolliseen ajatuskulkuun. Kristityn tulee kuitenkin etsiä kohtalontovereita, nähdä lähimmäisenä ja myös lähimmäisen hätä, alentaa itsensä toisen palvelijaksi. AMEN.
