sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Luomiskertomuksesta pyhitykseen — 15. Sunnuntai helluntaista — Kiitollisuus. 2. vsk.


Luomiskertomuksesta pyhitykseen.
15. Sunnuntai helluntaista
Kiitollisuus

Saarna 25 sept MMXI
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Grande omelia



Evankeliumi

Joh. 5: 1–15 


Oli eräs juutalaisten juhla, ja Jeesus lähti Jerusalemiin. Jerusalemissa on Lammasportin lähellä allas, jonka hepreankielinen nimi on Betesda. Sitä reunustaa viisi pylväshallia, ja niissä makasi suuri joukko sairaita: sokeita, rampoja ja halvaantuneita. Nämä odottivat, että vesi alkaisi liikkua. Aika ajoin näet Herran enkeli laskeutui lammikkoon ja pani veden kuohumaan, ja se, joka ensimmäisenä astui kuohuvaan veteen, tuli terveeksi, sairastipa hän mitä tautia tahansa. Siellä oli mies, joka oli sairastanut kolmekymmentä-kahdeksan vuotta. Jeesus näki hänet siellä makaamassa vuodematolla ja tiesi, että hän oli jo pitkään ollut sairas. Jeesus kysyi: »Tahdotko tulla terveeksi?» Sairas vastasi: »Herra, minulla ei ole ketään, joka auttaisi minut altaaseen, kun vesi kuohahtaa. Aina kun yritän sinne, joku toinen ehtii ennen minua.» Jeesus sanoi hänelle: »Nouse, ota vuoteesi ja kävele.» Mies tuli heti terveeksi, otti vuoteensa ja käveli. Mutta se päivä oli sapatti. Niinpä juutalaiset sanoivat parannetulle: »Nyt on sapatti, ei sinun ole lupa kantaa vuodettasi.» Mies vastasi heille: »Se, joka teki minut terveeksi, sanoi minulle: ’Ota vuoteesi ja kävele.’» Silloin juutalaiset kysyivät: »Kuka se mies oli, joka käski sinun ottaa vuoteesi ja kävellä?» Parannettu ei kuitenkaan tiennyt, kuka hän oli, sillä Jeesus oli jo hävinnyt väkijoukkoon. Myöhemmin Jeesus tapasi miehen temppelissä ja sanoi hänelle: »Sinä olet nyt terve. Älä enää tee syntiä, ettei sinulle kävisi entistä pahemmin.» Mies lähti sieltä ja kertoi juutalaisille, että Jeesus oli hänet parantanut. 

I näytös. I luomiskertomuksen synty ja tarkoitus.
Eräs mies oli kerran kirjoittamassa aivan erilaista kertomusta. Kertomus kuvasi sitä miten maailma oli luotu. Toki hänen kansansa keskuudessa oli jo pitkään tunnettu kertomus siitä kuinka ihminen oli saanut alkunsa joskus aikojen alkuhämärässä. Mutta nyt elettiin aivan erilaisessa tilanteessa. Tämän päivän erästä termiä käyttäen voi puhua todella monikulttuurisesta kaaoksesta ja aivan suoranaisesta jumalasekasorrosta. Jos asia sanotaan myös kirjailijan ja kirjallisuuden asiantuntijan ja ehkä perehtyneemmänkin lukijan tuntemalla sanalla, niin hänellä oli hyvin selkeä kirjallinen suunnitelma. Kaiken lisäksi hän oli suuren innostuksen vallassa ja syvästi uskonnollinen henkilö ja myös hyvin suuri nationalisti. Nyt voisi joku sanoa että ennakkoasetelma on hyvin vaarallinen. Hänellä on mm. tarkoitus suorastaan kieltää tiettyjen sanojen ja käsitteiden käyttö.

Ehkä hänen toverinsa, jotta taitavat olla uskonnollisia toimijoita, eräänlaisia pappeja ja hovikirjureita, pitävät häntä hieman yksinkertaisena ja monotonisena henkilönä. Hänen puheensa on kaavamaista ja jopa jankuttavaa. Paha mies hän ei välttämättä ole, mutta nykyajan diagnostiikka voisi luonnehtia hänet autistiseksi henkilöksi. Kertomuksensa ensimmäisen yhtenäisen kappaleen hän aloittaa sanoilla: 


”Alussa Jumala loi taivaan ja maan.” Kappale päättyy sanoihin ”Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstään.  Tämä on kertomus siitä, kuinka taivas ja maa saivat alkunsa silloin kun ne luotiin.”

Tätä kertomusta on perinteisesti pidetty luomiskertomuksena ja juutalaisten laissa, viiden Mooseksen kirjan kokonaisuudessa, se on aivan ensimmäinen kappale. Sitä seuraa toinen luomiskertomus, joka on vanhempi ja jossa ihminen, mies, luodaan ensimmäisenä ja vasta sen jälkeen hänelle luodaan kaveriksi nainen. Uusi luomiskertomus syntyy tilanteessa jossa haluttiin korostaa oman uskonnon yhtä erityispiirrettä. Sille tarvitaan kuitenkin perustelu, selkeä perustelu. Tuo perustelu on siinä, että jos Jumala oli levännyt yhden päivän luotuaan maailman kuudessa päivässä, niin meidänkin, meidän juutalaisten uskonnon harjoittajien tulee pitää lepopäivä. Mitä perusteluissa tuli sanottua on tietenkin myös arvokasta, mutta se ei ole meidän uskonnossamme aivan ensimmäinen ja tärkein asia.

Tämä meidän hieman erikoinen kirjoittaja jonka kirjoituspöydälle olemme päässet kurkistamaan oli luonut hyvin ainutlaatuisen kirjallisen kokonaisuuden, ja hän jatkoi työtänsä luomalla isomman kokonaisuuden. Nykyaikainen raamatuntutkimus puhuu tästä isosta kokonaisuudesta nimellä ”pappiskirja”. 

Nimi perustuu siihen, että kirjoittaja tuntee mieltymystä papillisiin asioihin ja itse asiassa kolmas Mooseksen kirja on käytännössä pitkälti hänen käsialaansa. Ja voidaan sanoa myös, vaikkakin käytämme hieman kirvestä ja pistämme mutkia suoraksi, niin hänen kertomuksensa ympärille nivotaan myös vanhempia kertomuksia. Siksi löydämme raamatun ensimmäisistä kirjoista sen, että samoista asioista kerrotaan kahteen ja joskus kolmeenkin kertaan.

Mutta jos puhumme kirjoittajan tarkoituksesta, niin hänellä oli tahto vahvistaa maanmiestensä uskoa, luoda lepopäivälle syvä ja uskonnollinen perustelu. Kuten sanottua, niin luomisella ei ollut  tärkeää sijaa syntyvän juutalaisen uskonnon ohjelmassa. Heille oli tärkeää , he uskoivat että Jumala oli tehnyt liiton heidän kanssaan. Tätä liittoa piti noudattaa ja yhtenä tärkeänä asian oli lepopäivän pyhittämien. I luomiskertomus on lyhyesti sanottuna myös kolmannen käskyn perustelu. Ytimekkäästi kolmannen käskyn perustelu on sanottu Toisessa Mooseksen kirjassa näillä sanoilla:

"Muista pyhittää lepopäivä. Kuutena päivänä tee työtä ja hoida kaikkia tehtäviäsi, mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti. Silloin et saa tehdä mitään työtä, et sinä eikä sinun poikasi eikä tyttäresi, orjasi eikä orjattaresi, ei juhtasi eikä yksikään muukalainen, joka asuu kaupungissasi. Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaiken, mitä niissä on, mutta seitsemännen päivän hän lepäsi. Sen vuoksi Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen.” 

II näytös. Jeesus Betesdan lammikolla. Kiitollisuus ja lepopäivä.
Pyhän aiheena on kiitollisuus ja evankeliumitekstinä toisen vuosikerran mukaan kertomus Johanneksen evankeliumin viidennen luvun alusta, kertomus siitä mitä tapahtui Betesdan lammikolla. Päivän otsikko juontaa ensimmäisen vuosikerran ikivanhasta ja vakiintuneesta tekstistä joka puhuu kymmenestä spitaalisesta, joista yksi parantui ja kiitti parantajaansa.


Kiitollisuus on toki aihe josta on hyvä saarnata ja opettaa, ja edellä mainittua ensimmäisen vuosikerran tekstiä ei voi koskaan poistaa tai korvata jollain muulla tekstillä. Päivän otsikostakin on tullut käytännössä koskematon. Mutta toisen vuosikerran evankeliumiteksti tuo mieleen myös jotain muutakin kuin kiitollisuuden. Jos perehdymme tuon tekstin erääseen juonteeseen, niin yksi vakava puute kirkkomme evankeliumikirjan sisällöstä paljastuu kaikessa alastomuudessaan. Nimittäin se ei sisällä pyhäpäivää joka puhuisi lepopäivän merkityksestä. Toki tuo aihe voidaan ujuttaa varsin monenkin päivän aiheeseen varsin kivuttomasti, mutta puute on ilmeinen ja se pitäisi joskus korvat. Jos meillä kerran on uusina vaihtoehtoisina teema-pyhinä Perheen sunnuntai ja Luomakunnan sunnuntai, niin silloin meillä pitäisi olla myös sunnuntai jolloin aivan erityisesti paneudutaan kysymykseen Lepopäivästä.

Kertomus Betesdan lammikon tapahtumista nostaa esiin todellakin yhden juonteen joka on aivan yhtä tärkeä kuin on varsinainen aihe eli kiitollisuuskin. Itse asiassa jos todellakin tehtäisiin aivan uusi pyhä evankeliumikirjaan jonka aiheena olisi ”Lepopäivä”, niin tämä teksti olisi aivan oiva ensimmäisen vuosikerran teksti tätä hanketta varten. Nimittäin Jeesuksen toiminta herättää kysymyksen lepopäivästä. Sanotaanhan tekstissä aivan suoraan ”Mutta se päivä oli sapatti.” Sapattikysymykseen törmäämme toki muuallakin ei sen puoleen. Mestarimme sanoo toisaalla, että sapatti on tehty ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten.
Muita pienempiä, tai mikä nyt sitten on pientä, kysymyksiä joita teksti nostaa esiin on Jeesuksen toiminta yleensä. Jeesushan parantaa miehen aivan oma-aloitteisesti. Itse parantaminen ja parantuminen on myös oma aiheensa. 

Sitten tietysti herää sekin kysymys, että miksi kaikki eivät voi parantua ja lopulta todella raadollinen kysymys joka kuuluu kaikessa lopullisuudessaan ”Miksi pitää parantua vaivoista jos kerran ikuinen elämä maan päällä on mahdotonta ja kerran pitää kuitenkin kuolla; kuolihan Jeesuksen kuolleista herättämä Lasaruskin uudelleen.” Näihin olisi mielenkiintoista saada yhdessä pohtien vastaus, mutta jos katsomme ensin jälleen kerran sitä laajempaa kokonaisuutta. Jos kerran lepopäivästä lähdetään puhumaan niin silloin on hyvä lähteä liikkeelle aivan perusteista ja ne ovat aivan Raamatun ensimmäisillä lehdillä kuten äsken saimme nähdä ja kokea alkunäyssämme.

III näytös. Jälleen on luettava tekstiä hieman laajemmalti.
Päivän toisen vuosikerran teksti tässä kiitollisuus-teemassaan jää kyllä ensimmäisen vuosikerran, siis viime vuonna tänä samana pyhänä luetun ja käsitellyn tekstin varjoon. Se kun puhui niistä kymmenestä spitaalisesta, tautisista miehistä, ja siitä kuinka vain yksi palasi kiittämään Jeesusta, ja hänkin oli muukalainen.


Evankeliumitekstimme, jälleen kerran, katkeaa kesken. Varsinaisesti kirjoittajan aikomus ei ollut puhua mistään kiitollisuudesta. Varsinainen pointti olisi avautunut eteemme muutaman jakeen jälkeen: Evankeliumiteksti nimittäin jatkuisi näin:

Juutalaiset alkoivat vainota Jeesusta, koska hän teki tällaista sapattina. Mutta Jeesus sanoi heille: ”Minun Isäni tekee työtään taukoamatta, ja niin teen myös minä.”

Tämä vain lisäsi juutalaisten halua ottaa Jeesus hengiltä. Hänhän ei ainoastaan rikkonut sapattikäskyä, vaan vieläpä sanoi Jumalaa omaksi isäkseen ja teki siten itsestään Jumalan vertaisen. Kaukana häämöttää jo Jeesuksen elämän loppu pääsiäisenä; ajatus Jumalasta jonkun isänä ja jopa vertaisena johti lopulta hänen kuolemaansa. Sanat:


"Juutalaiset alkoivat vainota Jeeusta, koska hän teki tällaista sapattina"


ovat varsinainen pointti. Kaukana Siinä missä kolme aikaisempaa evankeliumin kirjoittajaa puhuivat fariseuksista ja kirjaoppineistakin, käyttää Johannes johdonmukaisesti sanaa ”juutalaiset.” Hänen puheessaan on useinkin sävyjä, kitkeriä vihan sävyjä. Niin paljon tällainen ajattelutapa on muovannut ajatuksiamme, että pidämme asiaa itsestäänselvyytenä. Järjettömiä sääntöjen orjiahan Jeesuksen monet aikalaiset, oman kansan jäsenet olivat. Mutta joskus on aiheellista, järjen monipuolinen käyttökin ja vaihtelu sitä vaatii, on asetettava kysymys: Olivatko juutalaiset ja fariseukset niinkään väärässä? Pitäisikö lepopäivästä pitää tiukemmin kiinni? Vaikka evankeliumit kauttaaltaan antavat kuvan Jeesuksesta lepopäiväsäännöksiä rikkovana kapinallisena, niin kehottaa hän itse lepoon ja levon viettämiseen:

”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.”

Yhä ajankohtaisemmaksi käyvät Vapahtajan lepoon kutsuvat sanat. Ne koskettavat ihmiselon elinhermoon. Mitä kiihkeämmin elämä sykkii ja mitä väsyttävämmäksi käy kuorman kantaminen, sitä halullisemmin etsitään tilaisuutta sielun ja ruumiin voimia virvoittavaan lepoon, kaikenlaisen jännityksen ja stressin poistamiseen. Vai etsitäänkö. Ihminen kyllä antaa arvon levolle ja vapaa-ajalle, mutta onko hän kiitollinen lepopäivästä.  

IV näytös. Mitä pitäisi tehdä?
Jos ottaisimme Jeesusta arvostelleiden aikalaisten sanat todesta, ja pyhästä jälleen tehtäisiin todellinen levähdyspäivä hankaloituisi moni asia. Heidän ankaran lepopäivävaatimuksensa taustalla oli tilanne, jossa kerran lepopäivän vietosta luopuminen olisi vienyt koko kansan tuhon partaalle, se olisi hävinnyt muiden kansojen joukkoon. Jeesusten aikalaisten vaatimusta on nykyisessä yhteiskunnassa lähes mahdotonta toteuttaa; ajan kelloa ei voida kääntää taaksepäin sadoilla vuosilla eikä se ole tarkoituskaan. Mutta vaatimus lepäämisestä ja levosta on edelleen voimassa. Ja sitten on vielä ersä muukin vaatimus!


Tässä tilanteessa on jälleen aiheellista kysyä tuttu kysymys jonka olemme tehneet ennenkin. Kysymys kuuluu jälleen kaikessa koruttomuudessaan ”Mitähän Martti tähän sanoisi?” Martti sanoo loppujen lopuksi aika paljon. Ensinnäkin hän tekee selväksi Isossa Katekismuksessaan selittäessään kolmannen käskyn merkitystä sen, että vaatimus ettei tehtäisi mitään ei ole kristityille voimassa oleva asia. 
Tietysti nämä ovat kovia sanoja. Martti oli aika yksikantainen kysymyksessä Jeesuksen kansaa ja sen tapoja kohtaan.  Hänen sanansa ”Näiden velvoittavuus on Kristuksen kautta poistettu.” Ja tässä evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta ja hänen työstään tulee juuri tänään keskellemme.

Sitten Martti lausuu jotain hyvin nykyaikaan sopivaa. Hänen aikanaan elettiin jo aika tavalla eriytyneessä yhteiskunnassa ja oivallus oli siinä, että kun muutenkin pidetään levon päivää, niin joutoaika olisi käytettävä Jumalan sanan opettamiseen. Ja toisaalta hänen oivalluksensa on siinä, että meidän kristittyjen olisi alituisesti vietettävä pyhäpäivää ja pidettävä mielessä meille tärkeä asia, Jumalan sanan tutkiminen ja viljeleminen.

Ensimmäisestä näystämme jossa tuo hieman valtavirrasta poikkeava henkilö kirjoitti ensimmäisen luomiskertomuksen on toki matkaa Martti Lutherin aikaan ja meidänkin aikaan. Tietysti on paljon kyse siitä millaisilla silmälaseilla katselemme kaikkea mitä olemme tänään pohtineet. Martti oli perehtynyt raamatuntutkimukseen täydellisesti hänen aikansa mittapuiden mukaan. Hän ei kuitenkaan pystynyt luomaan sellaista näkyä, jonka me tänään pystymme luomaan tuosta noin 500 vuotta ennen Jeesuksen aikaa eläneestä kirjaltajasta, eikä ymmärtämään hänen tarkoituksiaan, ja hienosti sanottuna hänen moninaisia motiivejaan.

Ja nykyään selitämme I luomiskertomuksen vain pyrkimykseksi selittää sen mikä kaiken takana lopulta on. I luomiskertomus ei ole alun perinkään ollut mikään luonnonhistoriallinen oppikirja, ja väkinäinen yritys tehdä siitä sellainen tänä päivänä on vaatimus pakottaa ihmiset uskomaan järjenvastaisiin asioihin. Mutta se ei ole järjenvastaista että ihmettelisimme sitä miten kaikki mitä näemme ja saamme luomakunnasta ja maailmankaikkeudesta ei olisi hyvää. Tuon kauan sitten eläneen miehen kirjoittamat sanat ovat suurenmoinen oivallus, ja edelleen voimassa. Ja loppujen lopuksi voimme kytkeä tähän päivän evankeliumikirjan aiheenkin. Suuressa ylhäisyydessään ensimmäinen liikuttaja eli Jumala oli tyytyväinen ja itselleen kiitollinen kaikesta mitä oli tehnyt. Joka on kiitollinen osaa myös pysähtyä suurten ihmeiden ja mysteerien äärellä. Ja sitä on pohjimmiltaan myös Jumalan sanan tutkiminen. Siitä alkaa tie kohti pyhää elämää.  AMEN.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti