Jumalan huolenpito
19 sept MMIV saarna Auran kirkossa
Khra Torsti Äärelä
Olennaista etsimässä
Evankeliumi Matt. 6: 25–34
Jeesus sanoo: »Älkää huolehtiko hengestänne, siitä mitä söisitte tai joisitte, älkää ruumiistanne, siitä millä sen vaatettaisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet? Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa? Mitä te vaatetuksesta huolehditte! Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne nousevat maasta: eivät ne näe vaivaa eivätkä kehrää. Minä sanon teille: edes Salomo kaikessa loistossaan ei ollut niin vaatetettu kuin mikä tahansa niistä. Kun Jumala näin pukee kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna joutuu uuniin, niin tottahan hän teistä huolehtii, te vähäuskoiset! Älkää siis murehtiko: ’Mitä me nyt syömme?’ tai ’Mitä me juomme?’ tai ’Mistä me saamme vaatteet?’ Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.»
Jeesus sanoo: »Älkää huolehtiko hengestänne, siitä mitä söisitte tai joisitte, älkää ruumiistanne, siitä millä sen vaatettaisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet? Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa? Mitä te vaatetuksesta huolehditte! Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne nousevat maasta: eivät ne näe vaivaa eivätkä kehrää. Minä sanon teille: edes Salomo kaikessa loistossaan ei ollut niin vaatetettu kuin mikä tahansa niistä. Kun Jumala näin pukee kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna joutuu uuniin, niin tottahan hän teistä huolehtii, te vähäuskoiset! Älkää siis murehtiko: ’Mitä me nyt syömme?’ tai ’Mitä me juomme?’ tai ’Mistä me saamme vaatteet?’ Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.»
Eräs jutu Sattuma-Villestä.
Aivan alkuun pitää kertoa jotain semmoisesta peräpohjolalaisesta puolittain taruhenkilöstä, nimittäin sattuma-villestä. hän on sellainen vähän levoton kaveri, ennenkaikkea puheissaan. moneen kiperään tilanteeseen hän joutuu, mutta aina hän selviää niistä hyvän selittelytaitonsa ja nokkelan kielensä avulla, ja hänellä on aina hyviä kavereita, ja jo nekään eivät auta, niin silloin vaihdetaan paikkakuntaa, joskus ovat nopeat jalatkin tarpeen. mutta sattuma-ville on äärimmäisen hyvätuurinen kaveri, kerrankin hän sai ongella jättimäisen hauen, semmoinen yli 25-kiloisen ja tuhdin koivuhalon kokoisen, tosi pullean hauen. no! lapin poikana hän ei siitä pahemmin välitä. poieshan sellainen krokotiili ja jänkhäkoira heitetään, mutta aukasipa kuitenkin hauen vatsan ja kas kummaa; siellähän oli oikein komea taimen, semmoinen nelikiloinen. sattuma-ville perkasi taimenen ja löysi sen vatsasta oikein ison kultahipun, semmoisen sormenpään kokoisen. tuumasi vain: no oishan tässä voinut käydä pahemminkin... Niin... paljon muutakin olisi kerrottavaa sattuma-villestä...
Evankeliumi. Matteus ja vuorisaarna:
Jälleen kerran olemme vuorisaarnan äärellä. Jeesuksen sanontojen kokoelma, jolla on oma vastineensa Luukkaankin kertomuksessa. Samat asiat hieman eri tavalla sanoen. Aina kun mietimme sitä, mitkä Jeesuksen suussa olevat sanat ovat aidoimpia, voimme olla varmoja siitä, että aidoimmin Mestarin ääni kuuluu siinä mikä on vaikeinta käsittää, se mikä saa meidät kippuroitsemaan ja vaivaamaan eniten päätämme. Siitä sen tunnistaa.
Tietysti voi kaiken asettaa kyseenalaiseksikin, tai sivuuttaa kokonaan. Sellaisessa tulkintatavassa joka näkee vuorisaarnan vain puheena joka on osoitettu perinteisesti sanottuna ”lain saarnaksi” tällainen vaara on olemassa. Koko Jeesuksen ankaran puheen tarkoituksena on vain osoittaa ihmisen syntisyys. Näin viedään pohjaa pois Jeesuksen opetuksen ymmärtämiseltä, ajaudutaan hyvin yksioikoiseen uskontulkintaan; tärkeintä on vain Jeesuksen työ, ei hänen opetuksensa.
Mutta kysymyksiä saa esittää. Onko uskomme ja kirkkomme opetus passivoivaa? Kaikki olisi ennalta määrättyä ja loppujen lopuksi jos Jumala on ennalta tiennyt ketkä pelastuvat, mitäpä sitten millään on väliä. Voisi heittäytyä huolettomaan elämäntapaa... Voi myös kysyä: Voivatko päivän evankeliumin sanat lohduttaa meitä ja puhutella, laittaa jopa toimimaan ja elämään? Ja hyvin oikeutetusti ja perimmäisenä; oliko Jeesus oikeastaan luterilainen?
Nimittäin tuo evankeliumin sisältämä kehotus: ”Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin.” Sillä opetuksemme mukaan emme me voi etsiä itse mitään, siis omin voimin... Näin se kuulkaa on? Ei varmasti ole pahitteeksi jos ainakin kerran vuodessa luetaan yksi pätkä jostain kirkkomme tunnustuskirjoista
CA 13: Eli sidottu ratkaisuvalta
Oppimme puhuu niinsanotusta sidotusta ratkaisuvallasta aivan näillä sanoilla. Vapaasta ratkaisuvallasta seurakuntamme opettavat, että inhimillisellä tahdolla on tietty vapaus pitää yllä yhteiskunnallista vanhurskautta ja tehdä valintoja järjelle alistetuissa asioissa. ilman pyhän hengen apua se ei kuitenkaan pysty saaman aikaan Jumalan vanhurskautta, sillä sielullinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on. ja edelleen: me tunnustamme että kaikilla ihmisillä on vapaa ratkaisuvalta, koska heillä on järkiperäinen arvostelukyky, vaikkakaan sen varassa ei ilman jumalan apua kyetä alkamaan eikä varmasti päättämään mitään, millä on merkitystä jumalasuhteessa, vaan se on voimassa ainoastaan tämän elämän toimissa, niin hyvissä kuin pahoissakin. Hyviksi sanon tällöin tekoja, jotka ovat lähtöisin luonnollisesta hyvästä, kuten työn tekeminen pellolla, halu syödä ja juoda, halu saada ystävä, halu pukeutua, halu rakentaa talo, halu ottaa vaimo, harjoittaa karjanhoitoa, opetella kaikenlaisia hyviä taitoja tai haluta mitä hyvänsä sellaista, mikä on hyvää maallisen elämän kannalta. kaikki nämä pysyvät kuitenkin voimassa vain jumalan johdatuksesta, vieläpä ovat olemassa ja ovat saaneet alkunsa hänestä ja hänen kauttansa. pahoilla teoilla tarkoitan halua palvella epäjumalaa, halua murhata jne.
Jos siis joku yksioikoisesti saarnaa, että ihmisen tulee tehdä valinta hyvän ja pahan välillä, niin silloin hän eittämättä ja yksiselitteisesti saarnaa tunnustuksemme vastaisesti. Ihminen ei tee uskonratkaisua, kylläkin niin voi näyttää. Tällöin on saarnassa, opetuksessa ja evankelioinnissa tuotava ilmi Pyhän Hengen työ, samoin se, että on olemassa selkeä saarna ja opetusvirka ja jumalanpalvelus jossa evankeliumia ja oppia puhtaasti saarnataan, opetetaan ja julistetaan.
Mutta kuinka se sitten on? Miten meidän on tulkittava Jeesuksen sanat vuorisaarnassa? Avaimen voimme löytää päivän evankeliumista itsestään. Sanat: Olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin taivaan linnut! Linnut jotka Taivaallinen Isä ruokkii! Jeesuksen puhe on kielikuvien puhetta, vertauksen puhetta. Kun katsomme Matteuksen kuudennen luvun alkupuolta, niin siellä on Isä Meidän-rukous. Ja mitä päivän evankeliumimme oikeastaan on, on tuon rukouksen selitystä ja tulkintaa. Isä Meidän rukous on itsessään täydellinen uskontunnustus, lapsen puhetta rakastavalle Isälle, kaikkivaltiaalle, kaiken hyvän lahjoittajalle, kunnian antamista hänelle joka armahtaa, hänelle joka on lähestynyt ihmistä ja armahtanut hänet. Kyllä Jeesus tuossa kohden oli luterilainen. Lopulta hän antaa kunnian Jumalan teoille.
Jumalan valtakunta
Mutta entäs se Jumalan valtakunta? Se jota voimme Hengen avulla etsiä? Niin että mikä on valtakunnan salaisuus? Se on yhteys. Jeesuksen yhteys opetuslapsiinsa oli elämänyhteyttä, joka käsitti kaikki elämänalueet. Yksityisen ihmisen koko elämä elettiin opetuslapsiseurakunnassa. Ja tuo yhteys oli elävä todistus Jumalan Pojan todellisesta ihmisyydestä. Jumalan Pojan ruumiillinen läsnäolo vaatii, että hänelle on annettava koko ruumiin uhri ja hänen kanssaan on elettävä myös jokapäiväinen elämä. Myös ihmisen koko ruumiillinen elämä kuuluu hänelle, joka on hänen tähtensä ottanut ihmisruumiin. Opetuslapsi kuuluu seuraamisessa erottamattomasti Jeesuksen ruumiiseen. Tästä todistavat myös tiedot nuoresta seurakunnasta Apostolien teoissa: ”Seurakunta kuunteli ja noudatti uskollisesti apostolien opetusta. Uskovat elivät keskinäisessä yhteydessä, mursivat yhdessä leipää ja rukoilivat.” Ja vähän myöhemmin samassa kirjassa: ”Koko uskovien joukolla oli yksi sydän ja yksi sielu. Kukaan ei pitänyt omanaan sitä, minkä hän omisti, vaan kaikki oli heille yhteistä.” Tuo on myös kiitollisen ihmisen elämää...
Jälleen kerran on syytä huomauttaa, Jeesuksen varsinaista työtä ja opetusta ei saa erottaa toisistaan, pelkkä mekaaninen sovitusopin hokeminen ei riitä, ei se ole koskaan riittänyt. Se on vain tien puoliväliin kulkemista. Kunpa vain muistaisimme, että sovituksesta ja ylösnousemususkosta alkaa Jumalan valtakunnan etsiminen. Kristittynä eläminen on aina elämistä suhteessa toisiin ihmisiin.
Kehotussanat:
Meidän tulee ymmärtää uskonelämän toteutuminen niin, että vapaana huomisen murheista ihminen voi ja saa luottavaisesti tarttua tähän päivään ja elää. Niin; Isä Meidän rukouskaan ei puhu mitään huomisesta päivästä, se kehottaa elämään juuri nyt. Kaikesta tästä, näiden lauselmien terävyydestä heijastuu se radikaalisuus, jolla Jeesus haluaa vapauttaa meidät elämään. Todellista elämä on vasta silloin, vasta silloin kun se otetaan vastaan lahjana, ja juuri sen vuoksi uskalletaan elää syvässä luottamuksessa.
Mutta mitä tulee kiitollisuuteen ja sen osoittamiseen; siinä voisimme ottaa hieman oppia Sattuma-Villestä. Nuo sanat: ”No olisihan tässä voinut käydä pahemminkin.” Ne muistuttavat meitä kaiken katoavaisuudesta, suurenkin onnen hetkessä on aina läsnä muistutus kaiken katoavaisuudesta. Mutta myös siitä, että kaikki on lahjaa, ja että aina on parempi olla kiitollinen pienistä asioista.
Mutta vielä jotain kiitollisesta ihmisestä. Kiitollinen ihminen antaa lamppunsa palaa kirkkaana, sovituksen ja ylösnousemususkon voiman tulee näkyä, ei uskova voi olla synkän näköinen aivan kuin arkkipiru istuisi olkapäillä painamassa ja ahdistamassa ja hangolla takamuksia sorkkimassa. Sellainen ihminen ei ole kristitty, vaan hän on pelkkä raukkamainen kyttä joka arvostelee toisia, mittaa ja mitoittaa. Hän on omavanhurskas, hänen uskonelämänsä on ontto, sitä pitää pönkittää löytämällä toisesta vikoja. Ja tässäkin jysähtää päähän vuorisaarnan sanat: ”niin kuin te mittaatte, niin tullaan teillekin mittaamaan.”
Sama vuorisaarna sanoo vielä nämäkin sanat: ”Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä jos se on ylhäällä vuorella. Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville. Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaassa.” AMEN.
Aivan alkuun pitää kertoa jotain semmoisesta peräpohjolalaisesta puolittain taruhenkilöstä, nimittäin sattuma-villestä. hän on sellainen vähän levoton kaveri, ennenkaikkea puheissaan. moneen kiperään tilanteeseen hän joutuu, mutta aina hän selviää niistä hyvän selittelytaitonsa ja nokkelan kielensä avulla, ja hänellä on aina hyviä kavereita, ja jo nekään eivät auta, niin silloin vaihdetaan paikkakuntaa, joskus ovat nopeat jalatkin tarpeen. mutta sattuma-ville on äärimmäisen hyvätuurinen kaveri, kerrankin hän sai ongella jättimäisen hauen, semmoinen yli 25-kiloisen ja tuhdin koivuhalon kokoisen, tosi pullean hauen. no! lapin poikana hän ei siitä pahemmin välitä. poieshan sellainen krokotiili ja jänkhäkoira heitetään, mutta aukasipa kuitenkin hauen vatsan ja kas kummaa; siellähän oli oikein komea taimen, semmoinen nelikiloinen. sattuma-ville perkasi taimenen ja löysi sen vatsasta oikein ison kultahipun, semmoisen sormenpään kokoisen. tuumasi vain: no oishan tässä voinut käydä pahemminkin... Niin... paljon muutakin olisi kerrottavaa sattuma-villestä...
Evankeliumi. Matteus ja vuorisaarna:
Jälleen kerran olemme vuorisaarnan äärellä. Jeesuksen sanontojen kokoelma, jolla on oma vastineensa Luukkaankin kertomuksessa. Samat asiat hieman eri tavalla sanoen. Aina kun mietimme sitä, mitkä Jeesuksen suussa olevat sanat ovat aidoimpia, voimme olla varmoja siitä, että aidoimmin Mestarin ääni kuuluu siinä mikä on vaikeinta käsittää, se mikä saa meidät kippuroitsemaan ja vaivaamaan eniten päätämme. Siitä sen tunnistaa.
Tietysti voi kaiken asettaa kyseenalaiseksikin, tai sivuuttaa kokonaan. Sellaisessa tulkintatavassa joka näkee vuorisaarnan vain puheena joka on osoitettu perinteisesti sanottuna ”lain saarnaksi” tällainen vaara on olemassa. Koko Jeesuksen ankaran puheen tarkoituksena on vain osoittaa ihmisen syntisyys. Näin viedään pohjaa pois Jeesuksen opetuksen ymmärtämiseltä, ajaudutaan hyvin yksioikoiseen uskontulkintaan; tärkeintä on vain Jeesuksen työ, ei hänen opetuksensa.
Mutta kysymyksiä saa esittää. Onko uskomme ja kirkkomme opetus passivoivaa? Kaikki olisi ennalta määrättyä ja loppujen lopuksi jos Jumala on ennalta tiennyt ketkä pelastuvat, mitäpä sitten millään on väliä. Voisi heittäytyä huolettomaan elämäntapaa... Voi myös kysyä: Voivatko päivän evankeliumin sanat lohduttaa meitä ja puhutella, laittaa jopa toimimaan ja elämään? Ja hyvin oikeutetusti ja perimmäisenä; oliko Jeesus oikeastaan luterilainen?
Nimittäin tuo evankeliumin sisältämä kehotus: ”Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin.” Sillä opetuksemme mukaan emme me voi etsiä itse mitään, siis omin voimin... Näin se kuulkaa on? Ei varmasti ole pahitteeksi jos ainakin kerran vuodessa luetaan yksi pätkä jostain kirkkomme tunnustuskirjoista
CA 13: Eli sidottu ratkaisuvalta
Oppimme puhuu niinsanotusta sidotusta ratkaisuvallasta aivan näillä sanoilla. Vapaasta ratkaisuvallasta seurakuntamme opettavat, että inhimillisellä tahdolla on tietty vapaus pitää yllä yhteiskunnallista vanhurskautta ja tehdä valintoja järjelle alistetuissa asioissa. ilman pyhän hengen apua se ei kuitenkaan pysty saaman aikaan Jumalan vanhurskautta, sillä sielullinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on. ja edelleen: me tunnustamme että kaikilla ihmisillä on vapaa ratkaisuvalta, koska heillä on järkiperäinen arvostelukyky, vaikkakaan sen varassa ei ilman jumalan apua kyetä alkamaan eikä varmasti päättämään mitään, millä on merkitystä jumalasuhteessa, vaan se on voimassa ainoastaan tämän elämän toimissa, niin hyvissä kuin pahoissakin. Hyviksi sanon tällöin tekoja, jotka ovat lähtöisin luonnollisesta hyvästä, kuten työn tekeminen pellolla, halu syödä ja juoda, halu saada ystävä, halu pukeutua, halu rakentaa talo, halu ottaa vaimo, harjoittaa karjanhoitoa, opetella kaikenlaisia hyviä taitoja tai haluta mitä hyvänsä sellaista, mikä on hyvää maallisen elämän kannalta. kaikki nämä pysyvät kuitenkin voimassa vain jumalan johdatuksesta, vieläpä ovat olemassa ja ovat saaneet alkunsa hänestä ja hänen kauttansa. pahoilla teoilla tarkoitan halua palvella epäjumalaa, halua murhata jne.
Jos siis joku yksioikoisesti saarnaa, että ihmisen tulee tehdä valinta hyvän ja pahan välillä, niin silloin hän eittämättä ja yksiselitteisesti saarnaa tunnustuksemme vastaisesti. Ihminen ei tee uskonratkaisua, kylläkin niin voi näyttää. Tällöin on saarnassa, opetuksessa ja evankelioinnissa tuotava ilmi Pyhän Hengen työ, samoin se, että on olemassa selkeä saarna ja opetusvirka ja jumalanpalvelus jossa evankeliumia ja oppia puhtaasti saarnataan, opetetaan ja julistetaan.
Mutta kuinka se sitten on? Miten meidän on tulkittava Jeesuksen sanat vuorisaarnassa? Avaimen voimme löytää päivän evankeliumista itsestään. Sanat: Olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin taivaan linnut! Linnut jotka Taivaallinen Isä ruokkii! Jeesuksen puhe on kielikuvien puhetta, vertauksen puhetta. Kun katsomme Matteuksen kuudennen luvun alkupuolta, niin siellä on Isä Meidän-rukous. Ja mitä päivän evankeliumimme oikeastaan on, on tuon rukouksen selitystä ja tulkintaa. Isä Meidän rukous on itsessään täydellinen uskontunnustus, lapsen puhetta rakastavalle Isälle, kaikkivaltiaalle, kaiken hyvän lahjoittajalle, kunnian antamista hänelle joka armahtaa, hänelle joka on lähestynyt ihmistä ja armahtanut hänet. Kyllä Jeesus tuossa kohden oli luterilainen. Lopulta hän antaa kunnian Jumalan teoille.
Jumalan valtakunta
Mutta entäs se Jumalan valtakunta? Se jota voimme Hengen avulla etsiä? Niin että mikä on valtakunnan salaisuus? Se on yhteys. Jeesuksen yhteys opetuslapsiinsa oli elämänyhteyttä, joka käsitti kaikki elämänalueet. Yksityisen ihmisen koko elämä elettiin opetuslapsiseurakunnassa. Ja tuo yhteys oli elävä todistus Jumalan Pojan todellisesta ihmisyydestä. Jumalan Pojan ruumiillinen läsnäolo vaatii, että hänelle on annettava koko ruumiin uhri ja hänen kanssaan on elettävä myös jokapäiväinen elämä. Myös ihmisen koko ruumiillinen elämä kuuluu hänelle, joka on hänen tähtensä ottanut ihmisruumiin. Opetuslapsi kuuluu seuraamisessa erottamattomasti Jeesuksen ruumiiseen. Tästä todistavat myös tiedot nuoresta seurakunnasta Apostolien teoissa: ”Seurakunta kuunteli ja noudatti uskollisesti apostolien opetusta. Uskovat elivät keskinäisessä yhteydessä, mursivat yhdessä leipää ja rukoilivat.” Ja vähän myöhemmin samassa kirjassa: ”Koko uskovien joukolla oli yksi sydän ja yksi sielu. Kukaan ei pitänyt omanaan sitä, minkä hän omisti, vaan kaikki oli heille yhteistä.” Tuo on myös kiitollisen ihmisen elämää...
Jälleen kerran on syytä huomauttaa, Jeesuksen varsinaista työtä ja opetusta ei saa erottaa toisistaan, pelkkä mekaaninen sovitusopin hokeminen ei riitä, ei se ole koskaan riittänyt. Se on vain tien puoliväliin kulkemista. Kunpa vain muistaisimme, että sovituksesta ja ylösnousemususkosta alkaa Jumalan valtakunnan etsiminen. Kristittynä eläminen on aina elämistä suhteessa toisiin ihmisiin.
Kehotussanat:
Meidän tulee ymmärtää uskonelämän toteutuminen niin, että vapaana huomisen murheista ihminen voi ja saa luottavaisesti tarttua tähän päivään ja elää. Niin; Isä Meidän rukouskaan ei puhu mitään huomisesta päivästä, se kehottaa elämään juuri nyt. Kaikesta tästä, näiden lauselmien terävyydestä heijastuu se radikaalisuus, jolla Jeesus haluaa vapauttaa meidät elämään. Todellista elämä on vasta silloin, vasta silloin kun se otetaan vastaan lahjana, ja juuri sen vuoksi uskalletaan elää syvässä luottamuksessa.
Mutta mitä tulee kiitollisuuteen ja sen osoittamiseen; siinä voisimme ottaa hieman oppia Sattuma-Villestä. Nuo sanat: ”No olisihan tässä voinut käydä pahemminkin.” Ne muistuttavat meitä kaiken katoavaisuudesta, suurenkin onnen hetkessä on aina läsnä muistutus kaiken katoavaisuudesta. Mutta myös siitä, että kaikki on lahjaa, ja että aina on parempi olla kiitollinen pienistä asioista.
Mutta vielä jotain kiitollisesta ihmisestä. Kiitollinen ihminen antaa lamppunsa palaa kirkkaana, sovituksen ja ylösnousemususkon voiman tulee näkyä, ei uskova voi olla synkän näköinen aivan kuin arkkipiru istuisi olkapäillä painamassa ja ahdistamassa ja hangolla takamuksia sorkkimassa. Sellainen ihminen ei ole kristitty, vaan hän on pelkkä raukkamainen kyttä joka arvostelee toisia, mittaa ja mitoittaa. Hän on omavanhurskas, hänen uskonelämänsä on ontto, sitä pitää pönkittää löytämällä toisesta vikoja. Ja tässäkin jysähtää päähän vuorisaarnan sanat: ”niin kuin te mittaatte, niin tullaan teillekin mittaamaan.”
Sama vuorisaarna sanoo vielä nämäkin sanat: ”Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä jos se on ylhäällä vuorella. Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville. Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaassa.” AMEN.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti