sunnuntai 5. syyskuuta 2004

"Tehkäämme mekin samoin." 14. sunnuntai helluntaista - Lähimmäinen. 1. vsk.


14 Sunnuntai  helluntaista
Lähimmäinen
05 sept MMIV saarna  Auran kirkossa.
Khra Torsti Äärelä
Tehkäämme mekin samoin.


Evankeliumi: Luuk. 10: 25–37

Muuan lainopettaja halusi panna Jeesuksen koetukselle. Hän kysyi: »Opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta saisin omakseni iankaikkisen elämän?» Jeesus sanoi hänelle: »Mitä laissa sanotaan? Mitä sinä itse sieltä luet?» Mies vastasi: »Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.» Jeesus sanoi: »Oikein vastasit. Tee näin, niin saat elää.» Mies tahtoi osoittaa, että hän noudatti lakia, ja jatkoi: »Kuka sitten on minun lähimmäiseni?» Jeesus vastasi hänelle näin: »Eräs mies oli matkalla Jerusalemista Jerikoon, kun rosvojoukko yllätti hänet. Rosvot veivät häneltä vaatteetkin päältä ja pieksivät hänet verille. Sitten he lähtivät tiehensä ja jättivät hänet henkihieveriin. Samaa tietä sattui tulemaan pappi, mutta miehen nähdessään hän väisti ja meni ohi. Samoin teki paikalle osunut leeviläinen: kun hän näki miehen, hänkin väisti ja meni ohi. Mutta sitten tuli samaa tietä muuan samarialainen. Kun hän saapui paikalle ja näki miehen, hänen tuli tätä sääli. Hän meni miehen luo, valeli tämän haavoihin öljyä ja viiniä ja sitoi ne. Sitten hän nosti miehen juhtansa selkään, vei hänet majataloon ja piti hänestä huolta. Seuraavana aamuna hän otti kukkarostaan kaksi denaaria, antoi ne majatalon isännälle ja sanoi: ’Hoida häntä. Jos sinulle koituu enemmän kuluja, minä korvaan ne, kun tulen takaisin.’ Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?» Lainopettaja vastasi: »Se, joka osoitti hänelle laupeutta.» Jeesus sanoi: »Mene ja tee sinä samoin.»

Aloitus
Kun aloittelin näitä pappishommia Kajaanissa jokunen vuosi sitten oli muutto edessä. Huomasi miten neljätoista vuotta pääkaupungissa oli kartuttanut melkoisen vuoren tavaraa. Paljon piti viedä jätehuoneeseen, kaikki mitä kellarinkin varastosta löytyi ei mahtunut muutamaan isoon standarttikokoiseen jätelaatikkoon. Jotain piti jättää ystävienkin huostaan. Muunmuassa suurin osa opiskeluajan muistiinpanoista, muutama iso mappi.

Kului vuosia ja nuo mapit olivat säilytyksessä. Ne olivat tavallaan joutuneet, pienen mutkan kautta henkilön haltuun, joka ei niiden arvoa sillä lailla enää ymmärtänyt, tai ei halunnut ymmärtää. Hän halusi itselleen enemmän varastotilaa. Oli määrä-aika hakea ne pois. Liian hankalan tilanteen edessä sitten totesin. Antaa olla, laita ne roskiin. Eiköhän ne ole tallessa. Jossain...

Eihän tuossa ole mitään uutta. Tuohan on tarinana vain pieni muunnelma ikivanhasta tarinanpätkästä, josta tunnetuin on kertomus antiikin ajan kuuluisasta runoilijasta ja filosofista Simonideesta, joka oli kaunopuheisuudellaan ja taiteellaan rikastunut ja oli merimatkalla kun ankara myrsky yllätti laivan. Piti heittää tavaraa laidan yli, ja Simonides menetti kaiken. Tähän joku virkkoi kauhuissaan, miten Simonides saattoi olla niin tyyni. Ja siitä nuo sanat OMNIA MEA MECUM PORTO; kaiken omani kannan mukanani. Toisinsanoen: henkiset tietoni ja kykyni ovat ainoa mikä minulla on arvokasta, ja nehän ovat aina mukanani. Vaikka kaikki ulkonainen katoaa tai tuhoutuu, on minulla aina mukanani uuden alku...

Herää kysymys; mitä kristittynä eläessään voi heittää pois, henkiseen romukoppaan, ja mikä on tärkeää...

Vertaus Laupiaasta samarialaisesta on yksi Jeesuksen tunnetuimmista vertauksista. Voisi sanoa jopa, että se on Tuhlaajapoika-vertauksen ohella toinen päävertauksista. Meidän luterilaisten oppi-isällemme Martti Lutherille se oli yksi rakkaimmistta raamatun kertomuksista. Siitä voitaisiin hänen mukaansa saarnata vaikka joka sunnuntai loputtomasti, ja kuitenkin koko kristillinen usko ja elämä tulisivat sen avulla sanotuksi. Tekstissä on tavallaan kaksi osaa, alku jossa tavallaan tiivistetään koko raamatun käsitys ihmisenä olemisesta, ja sitten jatkokysymys ja vastaus.

Jotain tekstistä
Evankeliumikatkelma on paljon puhuva. Ei ihme että joku on ajatellut, että siitä voisi saarnata vaikka joka pyhä. Tekstin äärellä on kysytty sukupolvesta toiseen, aikakaudesta toiseen: ”Kuka on laupias samarialainen.” Laupiaaksi samarialaiseksi on tarjottu jopa työväenliikettä ja kommunistista puoluetta. Jokaisella aikakudella on oma korostuksensa.

Varmastikin vertauksessa Laupiaasta samarialaisesta kuulemme Mestari Jeesuksen omia sanoja. Kirjoittaja on kuitenkin elänyt tilanteessa, jossa noita sanoja on jo täytynyt tulkita uudella tavalla. Eletään aikaa noin 50 vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen. Pääsiäisen sanoma on levinnyt jo pitkälle Palestiinasta. Kun tekstiä luettiin niin jo heti vaadittiin selitystä ja tulkintaa. Jo silloin kysyttiin: ”Kuka on Laupias samarialainen”. Ehkä myös helpommin tajuttiin myös se, että vertauksen ymmärtämisen kannalta se ei ole olennaista. Jälleen kerran teksti pitäsi lukea loppuun kunnolla. Vasta kertomuskokonaisuuden viimeiset sanat: Jeesus sanoi: »Mene ja tee sinä samoin», tuovat esille sen mihin kaikki juuri tähtääkin; mielenmuutokseen.


Selitys
”Jumalan sanasta, vuosituhantisesta historiasta ja omasta kokemuksestamme tiedämme, että jokainen ihminen on itsekäs, paha ja — Raamatun omaa kieltä käyttäen — syntinen olento. Tästä voimme päätellä sen, että jokainen ihminen, jaloinkin ihminen, jaloinkin kristitty, on tuollainen evankeliumin kuvailema huono puu, puu joka tuottaa huonoja hedelmiä. Pietari, jonka uskolle kristillinen seurakunta maan päälle rakennettiin, kielsi kolmesti rakkaan Mestarinsa tämän suurimman hädän ja ahdistuksen hetkellä. Ja suuri Jumalan mies, pakanain apostoli ja Jeesuksen ylösnousemuksen selittäjä Paavali huokaa, : ”En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo”. Surkeuksien surkeus, vetää hieman masennuksen puolelle, ei auta kuin hieman masentuneella äänensävyllä todeta psalminlaulajan sanoin: ”Kaikki ovat luopuneet hänestä — kelvottomia kaikki tyynni! Ei ole ketään, joka tekee hyvää, ei yhtäkään.” (Ps 14:3) Nyt ei tarvitse kysyä: Kuka on Laupias samarialainen, näemme itsemme kertomuksen pappina ja leeviläisenä.

Kehotussanat
Kertomus Laupiaasta samarialaisesta kehottaa meitä punnitsemaan olennaisimpia puolia olemassaolostamme. Mitä periaatteita en voi heittää pois, ja mitä jää jäljelle vaikka antaisinkin pois kaiken, vaikkapa kaikki kirjani tai muistiinpanoni. Vaatimus laupeudesta ja lähimmäisenrakkaudesta jää ainakin jäljelle. Sitä on löydyttävä, jos kerran on jotain lahjaksi saanut.

”Olemme erittäin kärkkäitä osoittamaan rikkaa veljemme silmässä emmekä usein huomaa, että omassa silmässämme on jotain vielä suurempaa. Liian usein tuomitsemme toisiamme, emme ainoastaan lankeemusten, vaan suorastaan valheellisten huhupuheiden perusteella yrittämättäkään katsoa tuomitsemamme henkilön sydämeen. Ja kaiken lisäksi olemme valmiit kertomaan ilkeämielisen puheen hieman vielä entistä ilkeämpään muotoon väritettynä edelleen, niin että kun se ehkä kerran palaa panetellun henkilön luokse takaisin, hän ei edes jaksa palauttaa mieleen, mistä väärinkäsitetystä ja selitetystä aiheesta huhu on saanut alkunsa.

Kristittyinä tunnustamme kymmenen käskyä elämänohjeiksemme ja ihanteiksemme samalla tietäen, että Jeesuksen muotoilema rakkauden kaksoiskäsky, kehotus rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseämme käsky johon on tiivistetty Jeesuksen oman Raamatun keskeinen sisältö. Tuntuu kuitenkin siltä, että monet kristittyinä itseään pitävät ihmiset ovat unohtaneet kahdeksannen käskyn, joka varoittaa meitä antamasta väärää todistusta lähimmäisestämme. Uskonpuhdistajamme Martti Luther on antanut tähän käskyyn oikein hyvän selityksen sanoessaan: ”Meidän tulee peljätä ja rakastaa Jumalaa, niin ettemme valhettele lähimmäisestämme emmekä häntä petä, panettele taikka saata pahaan huutoon, vaan puolustamme häntä, ajattelemme ja puhumme hänestä hyvää ja selitämme kaikki parhain päin.”

Lopetus
Martin sanat kertovat paljon. Jos edes pyrimme tuohon, niin silloin meissä toteutuvat vertauksen sanat: »Mene ja tee sinä samoin.» AMEN.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti